11. syyskuuta 2016

Pitkän tauon jälkeen




Sisko linkkasi mulle vanhan postauksen ja menin lukemaan kirjoituksia yli kahden vuoden takaa. Mä ajattelin että olisi kamala myötähäpeä lukea vanhoja tekstejä - mutta olin väärässä! Oli ihanaa lukea että olen edelleen samanlainen ja ajattelen samalla tavalla kuin ennen. Uskon että se on aikuistumisen merkki, kun ei tarvitse hävetä sanomisia muutama vuosi takaperin. 

En tiedä palaanko ruudun ääreen. Välillä tuntuu siltä että olisi ihanaa päästä kirjottamaan asioita muistiin itselle. Ja myös ihmisille jotka luki mun tekstejä. Parasta tässä "paluussa" oli lukea kommentteja ihanilta ihmisiltä, se fiilia ihan tuntemattomien ihmisten kanssa, ystävystyminen ja samaistuminen! Olen saanut tärkeitä ihmisiä elämääni myös blogin kautta. Voiko tästä enempää toivoakaan? En usko. 

Paljon on tapahtunut. 
Mä olen kolmannen vuoden sairaanhoitaja-opiskelija. Ihan hullua. Kohta mä jo valmistun . 
Mio ja Mai ovat edelleen ihan mahtavia tyyppejä. 
Asutaan samassa paikassa kuin ennen. 
Sama mies edelleen. 
Juon enemmän viiniä kuin ennen. 


Eli ei ehkä niin paljon olekkaan tapahtunut...
Niin, se arki on muuttunut. Siksi tämä ehkä tuntuu niin erilaiselta. Hyvältä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti