2. lokakuuta 2013

Pari vinkkiä!

 Nyt nämä mun vinkit tulee jollekkin ihan tylsänä juttuna, koska jotkut ehkä jo tietävätkin näistä/ovat kokeilleet. Kuitenkin oletan että siellä ruudun puolen on edes pari sellasta ihmistä, jotka kaipailevat uusia ruokavinkkejä joten jaan nyt tän päivän lounaan kanssanne.

 Elikkä tänään tuli taas tehtyä pata ruokaa. Inspiroidun ruoka-lehdestä, mutta tein oman version soveltaen jälleen kerran mitä jääkaapista löytyi. Näin tulee muutenkin oman näköisiä ruokia, kun vaan uskaltaa yhdistellä. 

Mun kana-pähkinä-kookosmaito- mandariini -pataan tuli
Kanan rintafileitä
Sipuli
Valkosipulia
5 tuoretta herkkusientä
1prk Mandariininlohkoja
1dl maapähkinälevitettä 
2dl Kookosmaito
1dl Punaisia linssejä
Punaista Chiliä
Inkivääriä
Mausteita
2dl Quinoa. 

Paistoin sipulin, herkkusienet ja kanapalat yhdessä. Lisäilin mausteita. Paljon. Heitin joukkoon koko purkin sisällön mandariininlohkoja sekä kookosmaitopurkin, ja lisäsin kookosmaito purkin verran vettä. Lisäsin maapähkinälevitteen sekä lisää mausteita. Laitoin joukkoon Quinoat. Lisäsin taas mausteita. 
Annoin kiehua hetken, kunnes quinoa oli valmista, jolloin huomasin että nestettä oli liikaa. Lisäsin punaisia linssejä tuomaan mehevyyttä ja imemään nesteitä. Kaikenkaikkiaan tuo pata oli liedellä n. tunnin. Ajan voi kuitenkin varmasti puolittaa, jos ei halua keittää näitä niin kauan. Mulla kesti siksi näinkin pitkään, sillä lounasvieraita piti odottaa. 

Tarjoilin padan kukkakaalin kanssa, ja se sopi hyvin, ja antoi vahvalle padalle miedomman kaverin.

Oli tosi hyvää!


Maapähkinälevite oli itselle ihan uusi juttu, ja kokkailun lomassa testasin amerikkalaisista leffoista tunnettua 'peanutbutter and jam'-toastia ja oli muuten kokeilemisen arvoinen yhdistelmä! 

 

Maisterille tarjosin tänään ensimmäisen kala-aterian turskan muodossa porkkanan kera. 
Vinkkinä tässä se, että noi kala-kuutiot on todella hyvässä koossa kun mietitään vauvan ruokintaa. Sain tän vinkin ystävältäni Päiviltä, ja tosiaan yksi/kaksi kuutiota on juuri sopiva annos vauvalle ja ne on helppo sulattaa minkätahansa vihanneksen seuraksi! Ihan tosi yksinkertainen idea, mitä en itse olisi tullut ajatelleeksi. 
 

Mä olen siis siivonnut ja kokannut aamupäivän. Mai piti huolen siitä, että siivous on mahdollisimman hankalaa. Se kiljui joka ikinen kerta kun poistuin huoneesta. Huoh. Olisipa Mio ollut täällä, siivous olisi ehdottomasti sujunut sulavammin. Lohduttaudun nyt sillä, että eroahdistus helpottaa varmasti pian. I hope.
Tuli muuten siivouksesta sellanen mieleen että kuinka usein muut imuroi? Pesee lattiat? (ja ei, tämä ei ole mikään kilpailu ;)) 
Ite tulee pestyä lattiat kerran viikossa, ja imuri heiluu pari-kolme-neljä kertaa viikossa. Pölyt yritän pyyhkiä kriittisistä paikoista kerran viikossa ja vessa kokee puhtaan ilmeen kerran/pari viikossa. 
Oikeastaan kysyn siksi kun rupesin miettimään kun kumpikaan mun lapsista ei ole ikinä(?) imuria pelännyt (ainakaan vielä) ja sille ei varmaan ole edes mahdollisuutta kun täällä heilun sen kanssa harva se päivä. Onko muilla imurikammoisia lapsia?
Muistan että Miolla oli jännät paikat imurin kanssa joskus, mutta vakavampaa pelkoa en ole havainnut.

6 kommenttia:

  1. Oispa itelläki uskallusta kokeilla reippaasti uusia reseptejä... Mä oon aika varovainen tuon maapähkinän kanssa, jotenki tuntuu että se maistuu liikaa sitten?

    Meillä imuroidaan melkein joka päivä... sanoisin et joka toinen päivä, koska tuntuu et sitä hiekkaa tulee koko ajan kenkien mukana ja muutenkin lapset kovia murustelemaan. Siivoan keittiön joka päivä muuten jäädään tiskivuoren alle. Lattiat luututaan kerran viikossa. Pölyjä pyyhin aika harvakseltaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei nyt vaan rohkeesti kokeilmaan! Varsinkin tälläset pata ruuat on vaikeita mokata. Se maapähkinä ei maistunu ollenkaan liian vahvasti, sitä olisi jopa saanut olla vähän lisää.

      Kuullostaa tutulta. Mä yritän siivota keittiön joka ruokailun jälkeen, sillä inhoan sitä isoa sotkua - on vain helpompi siivota kaikki heti pois. Ja meillä ei ole tiskikonetta, joten sekin on aina helpompi hoitaa kerralla pois alta.

      Poista
  2. meillä Nala juoksee piiloon kädet korvilla ku imuri laitetaan päälle! :) Liian kova ääni kuulemma, ei pelkää mutta se kova ääni häiritsee kuulemma...:) ja hei tein niitä porkkana muffineja ja tuli tosi hyviä!! ja se sitruunan kuori on MUSt , se piristi kivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aw vähän kiva kuulla! Hyvä et mun blogista on edes jotain hyötyä :)

      Poista
  3. Hei, vinkkinä tuohon siivoukseen, että vauvan voi kätevästi kääräistä selkään (afrikkalaiseen tapaan) ja siivouskin sujuu. Kandee ainakin kokeilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Mä just mietin tota eilen, mutta meidän asunto on niin pieni että tän imurointiin menee se 5 min, ja siksi tuo kantaminen ei ole ollut se paras juttu. Mutta oot kyllä oikeessa, pitääpä kokeilla! Ehkä Main eroahdistuskin hellittäisi hetkeksi.

      Poista