12. lokakuuta 2013

Mun vauvani on kuiva


Ja puhun nyt siitä vanhemmasta vauvasta. Mio on nyt oppinut aikuisten ihmisten tavoille, ja käy päiväsaikaan 100% potalla. 

Kaikki alkoi sellaisesta ihanasta asiasta kun ryhmäpaine :) mun ystävä Sanna oli ottanut omalta pojalta vaipan pois, ja ne ovat Mion kanssa saman ikäisiä. Niillä tämä muutos oli sujunut ongelmitta, joten mekin kokeiltiin silloin tällöin kotona ollessa olla ilman vaippaa. Mio hiffasi yllättävän nopeasti että pottaan voi myös pissata. Erityisesti siis aamuisin ja iltaisin, vaipanvaihtojen yhteydessä jne. 
Taustana voin kertoa sellaisen jutun, että Mio ei ole muistaakseni kertaakaan ennen pissannut pottaan(?), saattaa olla että muisti temppuilee, mutta mikään kovinkaan tuttu tapahtuma tuo ei ollut. Kakkosesta puhumattakaan. 

Pian ruvettiin olemaan pidempiä aikoja ilman vaippoja, ja uskalsin lähteä ulos hetkeksi ilman Liberoita. Välillä, harvoin, sattui vahinko. 

Sitten otettiin vakavempi keskustelu Sannan ja toisen kaverin kanssa aiheesta, ja he olivat molemmat sitä mieltä että vaippa on parasta ottaa kokonaan pois, ettei Mio mene ihan sekaisin kun välillä on vaippaa ja välillä ei. Ymmärsin teorian ja päätin että otetaan vaippa kokonaan pois. Siitä on nyt kolmisen viikkoa. 

Tänä aikana Mio on myös oppinut tekemään kakatkin pottaan. Se alkoi lahjonnalla, että sanoin että jos Mio saa kakattua pottaan niin mä lupaan antaa kolikoita että hän saa ostaa rusinoita :) haha se toimi, ja siitä lähtien Mio on tehnyt kaikki kakat pottaan. About pari viikkoa nyt. 

Vaippaa me käytetään edelleen päikkäri aikaan sekä yöllä. Päikkäreille Mio aina sanoo ettei halua vaippaa, mutta mä vaadin sen käyttöä vielä toistaiseksi, koska vahinkoja sattuu tietenkin nukkuessa, ja päikkäreiltä mä en sitä pissalle herätä!

Nyt olisi mielenkiintoista kuulla teiltä vanhempien lasten äideiltä että koska lapsenne ovat oppineet kuivaksi myös yö aikaan? Kuinka kauan meni tuosta päiväkuivasta yökuivaksi opetteluun? 

Mä olen aivan hysteerisen innostunut tästä vaipattomuudesta, pihi kun olen! Säästän joka vaipasta 23senttiä :D Jep, thats how cheap i am! 

2 kommenttia:

  1. Haha, ryhmäpaine :) Meillä oli aikapaine koska ollaan molemmat töissä ja päätettiin hyödyntää Oliverin 6vk kesäloma koska seuraava sauma olis ollu vasta ensi kesänä. Oliver on ollut päiväkuiva suunnilleen elokuusta, mutta välillä käy vahinko silti. Tai no vahinko..joskus Oliver pissaa tahalteen housuun jos suuttuu tai ei saa haluamaansa. Ihanaa tää uhmaikä :) -sanna-

    VastaaPoista
  2. Meillä poika nyt 2v10kk ja ollut kesän alusta asti täysin kuiva, myös siis öisin. Kerran unohdin laittaa yöksi vaipan ja siitä se sitten lähti. Olemme päässeet todella helpolla. Pojilla kuulemma vaikeampaa tuo kuivaksi opettelu kuin tytöillä..eli teillä on todella hyvällä mallilla asiat :)

    VastaaPoista