12. syyskuuta 2013

Supermutsi

 

Eli eilen tosiaan mentiin äitin luokse selkeä missio päällä: Maille reilusti ruokaa pakkaseen. Ostin 2kg perunaa, 1kg porkkanaa, Yhden ison lantun sekä kaksi isoa bataattia. Nyt joku fiksu ruudun sillä puolen sanoo että ÄLYHOI ÄLÄ JÄTÄ - ei lanttua saa antaa alle vuoden ikäiselle sen korkean nitraattipitoisuuden vuoksi. Well my friend read along! 

 

Pistettiin vipinää ranteisiin ja kuorin hyvin määrätietoisesti suuren kasan juureksia, pilkottiin ja laitettiin eri kattiloihin näitä ja pohdin että minkäslaisia coctaileja me tehtäis Maille. Päädyttiin kohtalokkaaseen jakoon: Bataatti sose yksin ja sitten sekoitetaan peruna, porkkana sekä lanttu. Jälkimäistä coctailia oli siis paljon enemmän, ja saimme purkittaa ja pussittaa ruokaa yli 40 annosta!
 


Illalla tyytyväisenä kömmin väsyneenä sänkyyn työtäyteisen päivän päätteeksi. Otin puhelimeni esiin ja aloin surffailemaan ja etsimään lisää 'reseptejä' vauvan ruokiin ja törmäsin ensimäisen kappaleen faktatietoon. "Vauvanruokaa tehdessä täytyy kuitenkin muistaa, että kaikki kasvikset eivät vauvalle sovi. Muun muassa lanttua, naurista, punajuurta, pinaattia, kiinankaalia ja retiisiä ei suositella alle vuoden ikäiselle." 


Eli tällä hetkellä mulla on Maille bataattia pelkästään.  Fuck.


Uus yritys huomenna. Kettu kuittaa.

10 kommenttia:

  1. Suosittelen et pakastat jokaisen erikseen ja teet ne coctailit sit vasta sulatus vaiheessa. Itse oon pakastanu kasviksia pusseissa levyksi, jolloin siitä helppo lohkaista sopivan kokoinen pala.. blogissa taisikin olla postaus aiheesta. Vaihtoehtona tietty jääpalamuotit. Tsemppiä uuteen yritykseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mäkin ajattelin, mutta sit tajusin et me ollaan liikkuvaista sorttia Main kanssa joten paras tehdä koktailit valmiiksi annoksiksi. Sit lisäilen kalaa tai lihaa/munaa sen vaihtelun vuoksi. Ajattelin tehdä vielä pari erilaista sekotusta kuitenki pakkaseen. Mikäli sinne mahtuu :D

      Poista
  2. Pienet kesäperunatki on muuten "kiellettyjen listalla". Mä en oo perunaa tehny ollenkaan, mut sitä ei kannata kuulemma yksinään pakastaa.. poikkeuksena se siis edellisen kommenttini ohjeeseen 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sen tiesinkin! Muutenki näitä kausituotteita ei vissiin suositella.

      Poista
  3. Voi rähmä !! Tee niistä juuressoseista ittellesi jotain hyväää ettei mee hukkaan!? keitto tms. Ja niinku jo kerran kommentoin niin komppaan suvia tässä,pakasta maut erikseen niin saat paljon enemmän variaatiota lautaselle ;) Mutta sinähän päätät tämä vain heitto!
    v'ähä muute mai näyttöö lenskiltä tuos kuvassa jossa se syö!! <3

    -jenni nalaneps

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenna otti jämät mielellään Lenskille pakkaseen. Hybä diili ;D

      Poista
  4. Käytin aikoinaan pojalta "ylijääneet" pakastetut soseet pannareissa. Pakastin kans pussitettina levyinä yhden maun kerrallaa, joten sulanut sose oli helppo yksistään kumauttaa pannaritaikinan sekaan. Kiva blogi sulla, seuraan säännöllisesti, vaikka emme oikeassa elämässä tunnekaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä mietin myös sellasta sämpylä tai rieska vaihtoehtoa, mutta sisko sai nämä yli vuoden ikäiselle pojallee.

      Kiva kuulla että jaksat seurailla, mä yritän pitää tän lukemisen arvoisena blogina ;)

      Kiitos kommentista :D

      Poista
  5. Itelles kasvissosekeitto! Sekaan vaik punasia linssei, chiliä, tomaattimurskaa, vege fondia yms.. Ja muuten, höyryttämällä säilyy enempi vitamiinei ku keittämällä :)
    -reija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaa kiitti vinkistä, tota en tiennykkään! Seuraava satsi vois siis höyryttää.

      Mä luovuin näistä jämistä jo siskon pojalle. Siellä ne maistuvat.

      Poista