19. syyskuuta 2013

KääK!

Hei, kiitos kaikista postaustoiveista! Yllätyin siitä miten moni kommentoi ja oon innoissani uusista ideoista. 
Tietenkin eniten toivottiin parisuhde postausta, minkä ymmärrän hyvin.  Se on ollut anonyymien(?) toiveena jo pitkän aikaa ja mä olen kauniisti kieltäytynyt tästä.
Nyt kuitenkin, koska täällä on monia uusia matkassa, ajattelin raottaa teille vähän syvemmälle tätä soppaa. Enjoy ;)

Mun mieheni on kotoisin Ghanasta. Hän on tullut suomeen jokunen vuosi ennen tapaamistamme ja opiskellut täällä. Me tapasimme Helsingin yössä eräänä hauskana baari iltana. Emme heti edes jutelleet, mutta hän etsi minut käsiinsä seuraavalla viikolla, jonka jälkeen aloitimme tiiviit yhteydenpidot. Ensimmäinen oikea tapaaminen oli keskiyön extempore kävely, jolloin juteltiin jo aivan mielettömän avoimesti toisillemme.
Me päätettiin melkein heti että halutaan olla yhdessä, ja kaikki meni todella nopeasti. Pieni ongelma alkuun oli se että hän matkusti paljon perheensä luokse, mutta käännän yleensä kaikki hyvinpäin ja tästäkin sain väännettyä niinkin positiivisen asian kuin yhteydenpito netin kautta. Silloin vielä mesetettiin (OMG) ja me saatettiin jutella 10 tuntia päivässä! Oli ihanaa tavata joku, jonka kanssa juttu luisti ja meillä vaan klikkasi ihan alun perin todella hyvin. 

Siitä reilu vuoden päästä me mentiinkin naimisiin! Mitään suurta kosintaa ei ollut, mikä ehkä sinäänsä mua nyt näin jälkikäteen ehkä vähän harmittaa. Olisi hienoa että saisin kertoilla jostain suuresta eleestä, mutta R ei ole mikään casanova, ei ole ikinä ollut. 

Häitä suunnitellessa sovittiin että tahdomme yhdessä myös lapsia, tavallaan täydentämään sitä kaikkea mitä meillä oli. Me oltiin tuore pari, mutta silti todella selkeät ajatukset siitä mitä tahdoimme tulevaisuudelta. Mä tahdoin kaksi lasta, R muistaakseni enemmän :) 

Häitä vietettiin 70 vieraan kanssa, ja se oli oikeasti elämäni hauskin päivä. Suuria ohjemanumeroita ei ollut, vaan haluttiin kaikille rento ja hauska päivä. Meillä oli seisova pöytä ja hyvää musiikkia. Ei puheita ja paljon tanssia läpi yön <3 Oli aivan mahtavaa. 
Jos nyt saisin tehdä jotain toisin, ottaisin enemmän kuvia, juuri sellaisia mitä haluan. Panostaisin niihin. Toinen asia minkä muuttaisin jos voisin, olisi se että olisin voinut olla 20kg kevyempi niinkuin nyt. Olisinpa silloin tajunnut kuinka helppoa oikeasti laihdutus on.

Mä olin raskaana heti häiden jälkeen ja me oltiin todella onnessamme siitä että pystyttiin tulla raskaaksi, ja vielä niinkin nopeasti! R oli heti aivan satavarma kun näki raskaustestissä kaksi viivaa, että sieltä tulee poika ja mä mumisin jotain taikauskosta. Se tuntuu aina tietävän nämä jutut! Tuuriako? Who knows...
Sitten syntyikin maailman mahtavin Mio!
Omg miten sydän voi pakahtua. En käsittänyt kuinka onnellinen ihminen voi olla, ja sitä miten mahtavalta äitiys tuntui. 
En osaa sanoin kuvailla, saatika kiittää R:ää siitä kuinka ihana ja kuinka se oli mun tukena Mion syntymän jälkeen. Nyt joku ähisee ruudun siellä puolen että 'Nii kyllä sen miehen kuuluukin olla tukena, ei siitä tarvitse erikseen kiittää', mutta musta on ihanaa antaa toiselle arvostusta siitä. Kuitenkaan tällä ihmisellä ei ole ihan samanlaista lähtökohtaa kuin meillä suomalaisilla, kasvanut poissa omien vanhempiensa luota, ja miehenrooli on ollut jotain ihan muuta kuin mihin me normaalisti ollaan totuttu. Pakko siis nostaa hattua hänelle, ja kertoa teille kuinka ihanaa oli, ettei mun tarvinnut tehdä mitään ensimmäisinä viikkoina, kuinka me vaihdettiin jokainen vaippa yhdessä ja kuinka mulla oli joku, jonka kanssa jakaa ne ilon hetket.
Vaikka yrittäisinkin kertoa, niin en pysty sanoin kuvailemaan kuinka ihanaa meillä oli. 
R oli mun kanssa kotona koko Mion ensimmäisen elinvuoden ja siitä olen todella iloinen vaikka
syy miksi oli tälläinen erikoinen järjestely oli se, että R oli jalkapalloilija ja hän loukkasi jalkansa vakavasti. Sairaslomaa yli vuoden, ja pari leikkausta, eikä jalka edelleenkään tänä päivänä ole käyttökelpoinen :/ 

Sitten tulin uudelleen raskaaksi. Olin todella onnellinen että lapsille tulisi aivan super yyber pieni ikäero. R:kin otti uutisen hyvin, ja me totuttiin ajatukseen että meillä olisi kaksi reippaasti alle 2vuotiasta. Onneksi me saimme lastenhoitajan Miolle, ja pääsimme yhdessä ensimmäiseen ultraan. Mikään, ei mikään valmistanut mua niihin uutisiin mitkä me saatiin. Meidän vauva oli sairas. Jatkotutkimuksissa juostiin monta viikkoa, odotettiin tuloksia ja me saatiin todella huonoja uutisia. Vauvamme kuoli viikolla 17.  
Mä en halua puhua tästä tämän enempää ja toivon että kunnioitatte sitä. 

Mä vietin tästä tapahtuneesta seuraavan kesän oikeestaan 85% Vaasassa.
 Me oltiin Mion kanssa mummollassa ja R painoi töitä kun hullu. 

Syksy tuli ja mua ahdisti. Asiat vain painoi päälle, ja moni asia vaivasi. En viihtynyt enää kaupungissa, missä olin asunut 5 vuotta ilman ongelmia. Tunsin itseni todella yksinäiseksi, sillä ystäväni olivan suurimmaksi osaksi lapsettomia ja elämäni oli vaan täysin erilaista. Aina Vaasassa vieraillessani olo oli hyvä ja onnellinen. Mä viihdyin kotona. 

Syyskuussa 2012 mä päätin että minä ja Mio muutetaan Vaasaan. Tietenkään R ei ollut onnellinen päätöksesta, mutta me keskusteltiin asiasta paljon, ja sovittiin että tämä on nyt parasta meille. Etsin asunnon ja löysin sellaisen heti. Kaikki toteutettiin raivon nopeudella, ikäänkuin tämä kaupunki olisi kadonnut johonkin jos odottaisin hetken, harkitsisin. Mua vaan ahdisti se kaikki niin paljon, ja kaipasin muutosta. 
 Jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut miettiä tätä suurta päätöstä hetken, mutta luulen että lopputulos olisi silti ollut sama. 
Mietin että jos mulla ei olisi lapsia, niin asuisin ehkä edelleen Helsingissä. Suurkaupungin tahti ei kuitenkaan vaan sovi ihmiselle lastenkasvatusympäristöksi, jos on tottunut pieneen paikkaan jossa ihmiset tuntee toisensa. Halusin että Mio kasvaa siellä missä mäkin kasvoin. 

Kun päätös muutosta oli tehty, sain tietää että odotin Maita. Mä olin aivan sekaisin. Kaikki oli aivan todella vinksallaan. Nyt mä olin jo todella raskaana, viikolla 15, muuttamassa pois mieheni luota, mun 1 vuotiaan kanssa. Miten mä pärjäisin? Kaikki ne pelot ja ajatukset...
Kiitän mun äitiäni, mun siskoja ja ystäviä siitä tuesta mitä sain kaiken sen keskellä. Siis mitä peruskallioita he ovatkaan. Niihin pystyi aina luottamaan, ja silloin kun mä epäröin koko sirkusta, niin mulle kerrottiin että kaikki menee hyvin. Ja jos ei mene, niin se ei haittaa.

En tiedä olisinko muuttanut just silloin jos olisin tiennyt raskaudesta ennen päätöksestä muuttaa. Sillä ei tosin ole väliä. Nyt mä olen täällä, onnellinen supermutsi. Mai syntyi 20 maaliskuuta ja kiitän VR:ää siitä että toimittivat mun miehen synnytykseen ajoissa! Alunperin suunnitelmissa oli että siskoni Jenna olisi tullut synnytykseen, mutta tosipaikantullen kaipasin rakasta paikalle ja hän oli alun alkaen halunnut osallistua tyttärensä syntymään. R tuli ajoissa, auttoi mua täällä kotona supistusten parissa ja ajoi meidät sairaalalle kun mä en enää kestänyt. R piti mua kädestä kiinni, ja oli hän myös se peruskallio jota kaipasin. 
Mai syntyi ja mun pelot siitä, että voiko kahta lasta rakastaa samalla tavalla, haihtui ilmaan. Kotiuduin sairaalasta seuraavana päivänä ja R jeesaili mua viikon verran ja lähti sitten takaisin Helsinkiin.

Nyt Mai on 6kk ja mulla on mennyt paremmin kuin olisin uskaltanut toivoa. Kolme viikkoa oli vähän hakemista siinä alussa, mutta sitten mä löysin arjen rytmin jälleen ja meillä luonnistuu arki hienosti.

 ______________________________________________

Nyt olen asunut täällä vuoden. Se on mennyt yllättävän ihanasti. Aloitin terapian, päätin tehdä elämäntapamuutoksen, laihduin 27kg, tulin äidiksi toistamiseen, sain uusia ystäviä, pääsin kouluun ja olen edelleen naimisissa. 

Meidän parisuhde on mielenkiintoinen. Meille on sattunut ja tapahtunut paljon asioita. On ollut rankkaa ja samalla ollaan oltu toistemme tukena kun ollaan toisiamme  tarvittu, joskus enemmän, joskus vähemmän. Me jutellaan päivittäin, ja yritetään pitää kiinni siitä mitä meillä on. Halutaan ehdottomasti olla yhdessä, mutta erikseen - ainakin nyt. Mä en tiedä koska muutamme yhteen, muutammeko ollenkaan. R haluaa meidät sinne, ja me halutaan R tänne. Kaikki on yhtä suurta kysymysmerkkiä, koska näin on kuitenkin hyvä just nyt. Elämä ei ole niin mustavalkoista, että avioparit asuvat aina yhdessä elämänsä loppuun asti ja kaikki menee käsikirjoitusten mukaan. Mä opin itsestäni jatkuvasti lisää, ja voin kertoa että terapiassa avattiin solmuja jos jonkinmoisia. Aina ei voi toista ihmistä syyttää, vaan välillä se peili on paras työkalu kolhujen korjaamiseen.

Mä toivon että sain vastattua hyvin kattavasti nyt monen monen monen ihmisen kysymykseen. 
Olen sanonut että raskainta tässä vuodessa on ollut se, että olen joutunut selittämään elämääni ja tilannettamme ainakin kolme kertaa päivässä. Nyt onneksi tilanne on jo vähän helpottunut, ehkä osittain siksi että itse olen enemmän sujut kaiken kanssa.

Mun mielestä on turhaa ulkopuolisten taivastella meidän tilannettamme, tai kritisoida elämäämme. Mehän olemme tämän valinneet ja me eletään päätöstemme kanssa. Eniten vituttaa ihmiset jotka tietävät paremmin, ja kertoilevat kovaan ääneen sen miten mun pitäisi elämääni elää.
Muutenkin olen oppinut sellaisen jalon taidon kuin että pitää valita oma tie, ja uskaltaa tehdä miten itselle sopii, eikä yrittää niin kovasti olla niinkuin muut olettavat sun toimivan. Me eletään näin, ja me ollaan onnellisia. Sit kun ei enää olla onnellisia, niin sit tehdään jokin muutos.
En mä todellakaan tiedä kaikkea, mutta ei mun tarvitsekkaan. Opin elämästä. 

 

38 kommenttia:

  1. <3 Rakas olet. Ja ikävä tuli. Superhalaus supertytölle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 tämä oli ajatuksella laitettu sydän (u know)

      Poista
  2. <3, det enda jag kan skriva just nu - så modig flicka jag har!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack världens bästa mamma!

      Poista
  3. Olipas ytimekäs kirjotus !olet pärjännyt todella hyvin ja kun sut oon kauan tuntenut niin huomaan muutoksen,aikuistumisen. Olet rakas ihan omana itsenäsi ja ne jotka ei tunne on ne jotka tuomitsee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me just puhuttiin myös äidin kanssa tästä, että on tapahtunut aikuistumista mussa viimeisen vuoden aikana. Elämä tosiaan opettaa ;)

      Poista
  4. NIIIIN pystyn samaistumaan tohon erillään oloon ja siihen taivasteluun! Mun mies on myos ulkomailta ja hänkin jalkapalloilija :) Jo ihan alussa puhuttiin asioista oikeilla nimillä ja mitä meidän seurustelu käytännossä olisi; joka talvi väh. 3kk erillään hänen lomaillessa kotimaassaan, mahdollisesti jopa joka kausi vaihtuva peliseura ( ja samalla paikkakunta ). Itsellä kuitenkin vakituinen tyo ettei perässä kauheesti houkuttais vaihtaa kaupunkia vuoden välein.. Nyt meille tulossa ensimmäinen lapsi ja sitäkos ollaan kylillä ihmetelty! Ihmiset unohtaa onnitella ja iloita raskaudesta ku utelevat vaan miten ajateltiin selviytyä tilanteesta ja kai mies tulee kotiin ja jättää kauden kesken ja pilaa uransa??? Ainainen epävarmuus siitä koska seuraavaksi tavataan tuntuu häiritsevän muita enemmän ku meitä.. Voisin jatkaa loputtomiin mut varmasti U got the point ;) Joten hatunnosto sulle, hyvin tunnut pärjäävän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tiedän mitä tarkoitat. Muakin ärsytti silloin kun tulin jo Miosta raskaaksi, kun ihmiset ei onnitellut, vaan enemmän taivasteli sitä kuinka nopeasti etenemme. Sehän oli meidän päätös lisääntyä, ja me oltiin onnellisia - harmitti tosi paljon ettei saatu hyviä reaktioita.
      Sekin ärsyttää nyt että muistan raskaudesta juuri sen, ettei ihmiset olleet iloisia meidän puolestamme :/

      Onnea teille raskaudesta, toivottavasti kaikki menee hyvin, ja totut ajatukseen siitä, että ihmisten uteliaisuus on joskus todella inhottavaa :) Kannattaa kuitenkin olla itse onnellinen omasta puolesta ja tehdä juuri miten itselle sopii <3

      Poista
  5. iän myötä tulee myös se itsevarmuus tehdä just niinku itelle sopii! Ei tod tarvi kaikkien hankkia omakotitaloo, kaks lasta ja kultanen noutaja. Hienosti pärjäätte ja jatkakaa elämää just niinku ite koette sen pelaavan parhaiten, oma onnellisuus on se numero yksi. Ymmärrän kuitenki sen kuinka raskasta on selitellä omia valintoja niille jotka ei niitä tajua...

    Jenna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on todella raskasta. Ei varmasti sillointällöin, mutta tosiaan päivittäin joutunut selittämään useaan otteeseen.

      Poista
  6. Kiitos ihanasta, rehellisestä ja rohkeasta kirjoituksesta. Ihan kyynelet nousi silmiin tätä lukiessa. <3

    Todellakin, elämä ei ole valmiiksi päätetty ja jos teillä on nyt tyytyväinen olo elämänjärjestelyiden suhteen, niin that all that matters. Kenelläkään muulla ei pitäisi olla siihen mitään sanomista. Ja sekin on hyvä pitää muistissa, että elämää tämä vain on :) Jokainen elää omalla tyylillään! Älä lannistu, Suomessa on usein totuttu näkemään asiat kovin mustavalkoisesti, mutta se ei tarkoita sitä, ettäkö täällä tiedettäisiin kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä on hienoa että esim jo Ruotsissakin on virallinen nimitys heille pareille, jotka ovat yhdessä mutta asuvat erilleen. Mun mielestä on hienoa, että venytetään normeja ja tulee erilaisia asumismuotoja. Aina se ei ole paras vaihtoehto että koko perhe asuu samassa paikassa, ja luulen että monet avioliitot pelastettaisiin jos erillään asuminen olisi hyväkyttävämpää.
      Suomi on sääntöjen maa, ja täällä kaikki joka poikkeaa tavallisesta on tuomittavaa. Harmi. Elämä olisi varmasti onnellisempaa jos näin ei olisi.

      Poista
  7. Upea teksti ja te teette niinkun parhaalta tuntuu :) Itelläkin on ollut semmonen fiilis että haluisin säilyttää tän parisuhteen mikä mulla on nyt, mut ehkä eri osoitteet tekis hyvää...

    Love <3

    VastaaPoista
  8. Kiitos rehellisestä tekstistä, toivottavasti ei johtunut liiasta painostuksesta! : )

    Mahtaa olla rankkaa saada aina vastailla kysymyksiin, niihin ääneen kysyttyihin ja äänettömiinkin. Pystyn kommentoimaan vain tekstiesi perusteella, mutta kyllä minun mielestä sieltä hohkaa sellainen tyytyväisyys elämään, etten yhtään epäile etteikö päätöksesi muuttoon olis ollut ihan oikea juuri sinulle ja juuri nyt.
    Taidan olla vähän kade, kun ne sinun peruskalliot on siinä ihan lähellä ja minulla 12h matkan päässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan joo painostuksesta, mutta kuitenkin hyvällä tavalla. Minä bloggaajana päätän tavallaan siitä, mitä ihmisten mielikuvitus on. Mitä enemmän kerron todellisuudesta, sitä vähemmän ihmisten tarvitsee kuvitella kauheita dramaattisia käänteitä meidän elämästä. Oli jotenkin tosi vapauttavaa saada pyyhkiä ihmisten luulot pois, ja selventää tilannetta.

      Kiitos. Mä olen tyytyväinen juuri nyt.

      Ja kyllä on ihan maailman parhautta että mulla on perhe tässä lähellä.

      Poista
  9. Hieno ja rohkea postaus. Hatunnosto!
    Ja muiden sanomisilla ei todellakaan ole mitään väliä, teet niinku itestä tuntuu - niinku oot näyttäny tekevänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista <3

      Poista
  10. Juuri näin! Ei kukaan voi tietää toisen elämästä sivusta katsomalla. Silloin näkyy vain oman mielikuvituksen tuote. Tsemppiä teille, olkaa onnellisia :)

    VastaaPoista
  11. Jos täällä rupeis toisten toiveiden mukaan elämään, voi sanoa hyvästit omalle onnelle. Hienoja päätöksiä. Ne tunteella tehdyt on elämän suurimpia. :)
    P.S. Samaistuminen kysymystulvaan. Mieheni Afrikassa, minä raskaana Suomessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vaan kuvitella :) teillä jotenkin vielä 'pahempi' tilanne... Lähetän henkisen tukeni sulle, kaikkien kysymysten kestämiseen.

      Onnea raskaudesta, toivottavasti kaikki menee hyvin :)

      Poista
  12. Upea kirjoitus! Oli hienoa saada lukea kaikista kokemuksistasi! Ihana perhe teillä!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Loistava ja rehellinen kirjoitus! Olen lukenut blogiasi jo pitempään mutta en ole ennen kommentoinut. Nyt oli pakko :) Olet kyllä niin tarmokas super-äiti ja teillä on ihana perhe! Sinä näytät aina selviävän jokaisesta vastoinkäymisestä niin hyvin ja sinulla tuntuu energiaa riittävän niin painonpudotukseen, kuin siivoukseen ym lastenhoidon ohella! Kaiken lisäksi olet itsenäinen etkä tarvitse vierellesi koko ajan miestä vaan selviät yksin, mikä on mielestäni todella hienoa! Ärsyttää kun monet ystävät aina odottavat apua miehiltään moneen asiaan jotka hoitaisivat itse nopeammin, mutta kun pitäähän miestenkin tehdä esim. kotitöitä että varmasti menee kaikki puoliksi...

    Vähän mietinkin että olipa rohkea veto kun muutit takaisin kotiseudullesi ja jätit miehesi Helsinkiin, mutta kun myöhemmin teille syntyi toinen vauva, ajattelin että varmastikin halusit olla lähempänä perhettäsi, onhan sukulaisten apu todella tarpeellista lapsiperheessä. Mutta nyt kun vielä kirjoitit että teille oli tapahtunut ikäviä asioita toisessa raskaudessasi, niin ymmärrän aivan täysin miksi muutit.

    En tajua miksi ihmiset aina pohtivat toisten tilanteita, miksi ettei asu yhdessä tms, eiväthän muut kuitenkaan tiedä koko tarinaa, joten on vaikea neuvoa, ettekä edes neuvoja ole pyytäneet! Eläisivät omaa elämäänsä vain..

    Itsellänikin on ulkomaalainen mies ja olen puolet vuodesta lasten (2v kaksoset) Suomessa ja puolet ulkomailla. Toisinaan myös ihmiset kyselevät miten selviän täällä Suomessa ilman miestäni... mitähän siihen vastaisi... hyvin tietenkin! Täällä on perheeni ja lapsetkin tuntuvat viihtyvän paremmin sekä on paljon paremmat leikkipaikat ym lasten aktiviteetit. Meilllä on kivaa miehinikin maassa, joten mielestäni on vain rikkaus että voimme näin kokea molemmat maat. Eihän kaikkeen miestä tarvitse, selviän vallan mainiosta arjesta yksin lasten kanssa..

    Mukavaa syksyä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta ja pitkästä kommentista. Kiva että ihmiset jaksavat kirjoittaa kunnon kommentteja, niitä on kiva lukea!

      Mualtakin usein kysytään että enkö ole väsynyt, ja itseasiassa en (paitsi tänään kun olin eilen ulkona :)) vaikka hoidankin kaiken itse tässä arjessa. Mä pärjään hyvin yksin, ja rakastan sitä että tiedän just mitä pitää tehdä ja voin syyttää vain itseäni jos jotain on tekemättä.

      Suomessa arki lasten kanssa on ihanan helppoa kun täällä tosiaan on hyviä puistoja ja kerhoja missä viettää aikaa. Turvallista ja viihtyisää. Myös se että on satunnaisia hoitajia omasta perheestä helpottaa perusarkea huomattavasti.

      Poista
  14. Kiitos yhteydenotostasi ja jään ilman muuta seurailemaan sun blogia :)

    ensin mun pitää sanoa; SÄ OLET IHAN MIELETTÖMÄN VAHVA nainen. Varmasti pärjäät lasten kanssa kotona. Olet päässyt noin pitkälle ja sulla on rakastava mies.

    Nämä suoraan sydämestä kirjotetut jutut on niin ihanaa luettavaa, välillä ihan kyyneleet kihoaa silmiin. Jokainen ihminen tekee omat valinnat, ja niitä ei kenenkään pitäisi kyseenalaistaa. Jokainen on rohkea omalla tavallaan. On tosi ikävää, että elämässä käy välillä negatiivisia asioita, mutta niin se kuuluukin olla. Aina ei voi mennä hyvin, muuten siihen normaalioloon turtuisi ja hyvinmeneminen ei tuntuisi missään.

    Oikein ihanaa syksyä ja voimia arjen pyörittämiseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista. Kiva jos tykkäsit kirjoituksesta, se oli todella sydämestä kirjoitettu ja se on positiivista että muutkin huomasivat sen. Elämä ei tosiaan aina ole niin helppoa ja ihanaa, mutta juuri siksi arvostetaankin sitten sitä tavallista helppoa arkea.

      Kyllä mä koen olevani todella vahva ihminen, juuri siksi että on tullut koettua yhtä ja toista.

      Poista
  15. sä oot supermutsi ;) <3 ja mahtava nainen

    VastaaPoista
  16. Tosi hyvä postaus. oli kiva lukea teidän tarina ja sulla on kyllä hyvä asenne elämään, ei tarvi miettiä mitä muut sanoo :)

    VastaaPoista
  17. Loistava kirjotus ja hyvin kirjotat! :)

    VastaaPoista
  18. Kiitos kirjoituksesta! Ensimmäistä kertaa blogiisi eksyin ja tuli selattua tekstejäsi ja juttujasi enemmänkin läpi. Vaikutat olevan mahtava arjen sankari, jolla on asenne ja elämänilo kohdallaan! :) Itsekin omaa suhdettani juuri mielessäni mittailemassa ja miettinyt voiko toimia olla yhdessä ja silti erillään, tämä teksti antoi kannustusta. Itseäni on kannustanut myös ajatus siitä, että vaikka unelmat muuttuvat vuosien myötä,niin jokainen niistä unelmista on omani. Mahtavaa syksyä sulle ja rakkaillesi! <3 elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mahtavasta kommentista, ihana saada kivaa palautetta. Mä olen tosi positiivinen ihminen, ja toivon että se paistaa texteistä myös.

      Hienosti ilmaisit sen, että vaikka ne unelmat muuttuukin, niin ne on kaikki omia, noin en asiaa olekkaan ajatellut ennen :)

      Kannattaa aina seurata sitä omaa intuitiota, se on tärkeintä, ja mä itse luulen että naisillä tää yleisesti ottaen on todella vahva asia, joka pitäisi ottaa vakavissaan - siis se intuitio.

      Poista
  19. Todella mielenkiintoinen ja mukava tarina. :) Kuinka usein te käytte Helsingissä tai R Vaasassa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk! Kiitos, tätä oli kiva kirjoittaa.

      Liian harvoin, se on ainut oikea vastaus tähän...

      Poista