30. syyskuuta 2013

Dagens

Pelkäänpä pahoin että tästä tulee samanlainen sitä tätä-postaus kuin eilenkin.

Ehkä ootte jo kyllästynyt kuulemaan siitä, kuinka ihana poika mulla on, mutta mun on vaan ihan pakko kertoa että minkälainen ihana ihminen mulla on elämässäni. 
Mailla on aivan kamala ero-ahdistus meneillään (mammaakin vähän ahdistaa). Mutta Mio on niin huippu tyyppi, että sillä välin kun mä puen itseni valmiiksi (ja Mai itkee verta), niin hän pitää siskolle seuraa, ihan kädestä pitäen, ettei Mai tulisi niin kauhean surulliseksi. Aivan mahtavaa! Muutenkin Mio on niin joustava ja aina ottaa huomioon muut, ja jotenkin laittaa siskon omien tarpeiden edelle. Luulen että sillä nyt vaan on tavallista enemmän pelisilmää, ja taito huomata milloin mulla nousee verenpaineet.


Päikkäreiden jälkeen oli kiire päästä ulos, jotta ehditaan olemaan kun Mio koisi yli kaksi tuntia! Lopuksi mä herätin, ettei ilta menisi ihan pipariksi.
 Mio on ruvennut ehkä kahtena päivänä viikossa olemaan hereillä ihan aamusta iltaan ilman nukkumista. Kuitenkin me pidetään kiinni siitä, että päivällä tulee ainakin tunnin sellainen rauhallinen hetki, jolloin Mio saa makoilla sängyssä, vaikkei uni tulisikaan. Miolla on oma yöpöytä, valo, kirjoja ja pehmoleluja joista sillä on seuraa. Mä itse myönnän tarvitsevani sen oman hetken, ja musta on ihan hyvä katkaista pitkä päivä myös pienelle ihmiselle. Lepohetken jälkeen ollaan taas valmiina uuteen nousuun, ja kaikki (paitsi Mai) jaksaa iltaan saakka. 



Käytiin puistoilemassa, ja tapana on että otetaan päikkäreiden jälkeen eväät mukaan puistoon. Mikäköhän siinäkin on, että ruoka maisutuu paremmalla ulkosalla? Ainakin Mio odottaa aina eväiden syömistä.



Löysin vihoin kokovartalopeilin + hyvän valaistuksen ja sain kuvattua mun uuden ihanan takin! Tää on tällänen kevyt-toppatakki, ja täydellinen tälläsille keleille. Talvellakin tämä varmasti menee kun lisää alle vaatetta ja karvan joka kuuluu tuohon kaulukseen.
Uutena myös tuo hiuspanta! Olen etsinyt uutta pantaa itselle, paksumman mallista ja vihdoin löysin. En ollut valmis pulittamaan Peak Performancen pannasta lähes kolmeakymppiä, joten etsimiseen on mennyt tovi. Mulla tukka lähes poikkeuksetta ponnarilla, joten tällänen panta vaihtoehto on ihan paras viileillä keleillä. 

 

Illalliseksi meillä oli pastasalaattia, kanaa ja munaa. Salaatista tuli super hyvä. Laitoin:
Pinaattia
Tomaattia
Kurkkua
Oliiveja
Punasipulia
Maissia
Fusilli pastaa (keitin kahden kanaliemikuution kanssa että saa kunnolla makua)
Lisäksi oli sitten koipireittä ja kanamunaa. Mio tykkäsi tosi paljon ja samoin mä! 

Maisteri sai elämänsä ekan kana-aterian ja en oo ikinä nähnyt sen syövän niin suurella intohimolla mitään! Mä en edes muussannut sitä soseeksi, vaan suhteellisen isoja paloja tollaselle semi-hampaattomalle tyypille. Kanan kanssa oli tarjolla bataattia ja maissia. (rupesin täs miettimään et ketä oikeesti kiinnostaa että mitä mun vauva on tänään syönyt... ooh well..)


Iltatoimien yhteydessä meillä oli karstan-poisto-projekti. Mai on saanut läheisiltä feedbackiä että haisee kuulemma pahalle, ja selvisi syy kun otin vakavan katseen päänahkaan! Omg. Eli siis pesin eka ihan vedellä tuon tukan, ja sit levitin paljon öljyä. Annoin olla noin vartin sen öljyn päässä tuon pyyhkeen kera ettei leviä jokapaikkaan ja sit vaan harjasin. Voi pyhä sylvi... ei siitä sen enempää, mutta tosiaan vinkkinä tuo öljy toisille karstanomistaville vauvoille. 

Se resepti!


 Nämä välipalamuffinit nappasin Vi föräldrar lehdestä.

4dl vehnäjauhoa
2dl vehnäleseitä
hieman suolaa
0,5dl sokeria
2tl leivinjauhetta
1,5dl rypsiöljyä
2dl luonnonjugurttia 
4dl raastettua porkkanaa
2kanamunaa 
kanelia

Nämä mitat siis suoraan lehdestä. Itse muokkasin tokalla kerralla näitä sen verran että laitoin vähän vähemmän porkkanaraastetta ja enemmän sitten jauhoha/leseitä suhteessa. Korvasin jugurtin maidolla ja lisäsin sitruunan kuorta ja sitruunan mehua antamaan vähän enemmän makua. Toka satsi oli parempi siksi, ettei taikina ollut niin painava, jolloin nuo pääsivät kohoamaan paremmin. 
Nämä ei ole mitään 'jeeee vitsi mitä ihania, tarjoilempas näitä tupperware kutsuilla' -muffineita MUTTA nämä ovat tosi hyviä lapsille, jotka eivät hirveästi vielä ole makeaa saaneet maistaa. Meillä toimii siis välipalana, ei jälkiruokana. 


Jos jollain joku vastaava resepti hallussa, niin laittakaa ihmeessä kommenttiboxiin! Niin kiva saada vähän vaihtelua näihinkin.

29. syyskuuta 2013

2 in 1

Taas vierähti päivä ja toinen ku pääsin tänne postailemaan. Päivät on niin super täynnä ohjelmaa, ja illalla kun noi nappulat on mennyt nukkumaan niin mä pidän joskus siitä että saan nostaa jalat ylös sohvalle ja antaa Frendien viihdyttää mua. Normaalisti mä hyppään sänkyyn jo ennen klo 22 :)


Eilen meillä oli sellanen päivä että käytiin katsomassa Tre kronor merirosvolaivaa, joka oli täällä Vaasassa vierailulla Tukholmasta. Mio oli todella innoissaan ja juoksi koko laivan läpi, imien sisäänsä kaiken mitä näki ympärillään. 
  Kauaahan me ei siellä edes oltu, mutta hyvä ohjelmanumero tälläiselle taaperolle.


Leivottiin lisää muffineita Miolle pakkaseen. Osottautunut ihan super hyviksi nuo. Niissä ei ole paljon sokeria (0,5dl), vaan tosiaan porkkanaa ja nyt laitoin sitruunan kuorta ja vähän mehua sekaan soveltaen tuota aikaisempaa reseptiä. Mio tykkää!


Mulle tuli tässä sellanen idea, että kuhan vaan jaksaisin, niin voisin ruveta postailemaan enemmän ruoka juttuja - lähinnä siis siitä mitä Mio syö. Itse ainakin kaipailen lisää ideoita että mitä tuollaiselle pienelle voi tehdä, joten autan ehkä edes jotakuta muutakin äitiä jakamalla ne omat päivittäiset ruokavinkit. 
Eilen tarjolla oli possun sisäfilettä ja peruna gratiinia. Osu ja uppos. 

Mailla oli porkkana sosetta lounaaksi eilen, ja tänään hän sai elämänsä ensimmäisen liha -aterian kun laitoin sekaan jauhelihaa. 


_________________________________________________________________


Mio on sellanen jokapaikan näplääjä et mulla menee lanttu jumiin vähintään se 18 kertaa päivässä. Eilen mun rakas uusi huulipuna sai kokea kolhuja kun Mio löysi sen, ja halusi tietenkin levittää sitä naamaansa. Kuva ei nyt todellakaan kerro oikeestaan mitään, koska toi huulipuna oli tosiaan ihan pilalla, ja Mion naama ihan punassa. Yritin sitä koota jotenkin kasaan... Tää on jo kolmas huulirasva/huulipuna joka menee 'parempiin suihin'. Fuck.



Mä sitten sain tänään älynväläyksen, leikataan Mion tukka! Jepulissss... otin sakset... Ja ai AI AI!!! Älkää hyvät ihmiset ikinä leikatko AFROA saksilla!! Siis Miolla oli sellasia kaljuja kohtia päässä ja mä tunsin vaan kuin mua rupes pelottamaan että tilannetta ei saada enää korjatuksi. Soittelin puhelinluetteloa läpi afrikkalaisista ystävistä, kuka voisi korjata tämän mun tekemän vääryyden, ja thank god Eliud oli fit for fight ja suostui jeesimään. Hypättiin autoon ja ajettiin Eliudin kämpille. Mio oli niin kiltisti, istui 30min ihan tosi rauhallisesti ja katsoi muumeja mun puhelimesta sillävälin kun me ajettiin koneella loput hiukset pois. Lopputulos: 


Oon tosi tyytyväinen. Mion afro on viime aikoina ollut vähän out of control ja me ollaan saatu päänvaivaa siitä kun hiekkaa joutunut (tack till Oliver ;)) hiuksiin. Puolen tunnin suihkussa oleminen ei ole hiekkaa poistanut päänahasta ja tuntui että tää oli nyt paras ratkaisu. 


  Vitsi kun inhoon ite tälläsiä postauksia 'sit me tehtiin näin ja sit noin ja sit tapahtu niin ja näin', mutta syyllistyn aika usein näihin. Sori. Koittakaa kestää

27. syyskuuta 2013

mitäs me pullat!


Täällä ollut ihan järkky kylmä viime päivät. Me ollaan oltu sisätiloissa enemmän kuin yleinen suositus olisi. Tänään oli kuitenkin kerhopäivä joten käytiin Main kanssa asioilla samalla ja palattiin vikkelään takaisin kotiin lämpimään. Mä tykkään syksystä, uuden alku ja diipadaapa - mutta oih tuota hiekan määrää joka taapero tuo tullessaan. Ainakin tämän mamman painajainen on hiekkapeitto ympäri asunnon lattioita. Oh my goodness... Tämä meidän kaksio ei muutenkaan palvele tällästä sirkuskomppanjan uloslähtemistä saatika kotiin saapumista millään tavalla hyvin. Tässä kun tullaan sispälle keittiöön :/ vähä huono on.

Ois ollu ihana kirjottaa pidempi juttu, mutta silmät on jo ihan puolitangossa. Tein nyt vaan pikaheipat postauksen ja palaat kun saan energiaa kanavoitua myös tähän :)

24. syyskuuta 2013

hahaa!

Miosta tulee kyl niin mainio mies! Mai oppi liikkumaan nyt ihan tosissaan ja kävi käsiksi noihin digiboxeihin (niinkuin Miokin teki heti oppiessan saman taidon) heti. Mio istui Main vieressä ja sanoi 'Ai ai Mai' tai 'Nää' ja mä sain istua sohvalla ja nauraa itseni semi-kuoliaaksi. Mai ei tietenkään totellut, niin Mio sitten istui ja vahti elektroniikkaa ja hellsti siirsi siskon käden pois napeista 
<3 my work here as a parent is done


23. syyskuuta 2013

Kuulumisia


Nyt tulee taaa hömppää! 
Mä olen myynyt kaikki mun talvitakit (5kpl) ja kaikki syystakit (paitsi nahkarotsi) tän syksyn aikana. Kaikki vanhat olleet kokoa XL-XXL joten ne oli liian suuria tälle uudelle mini (haha) kropalle. Halusin lisää tilaa tuonne kaappiin ja uudistaa värikkäämpään suuntaan. Mun vaatekaapin sisältö on vaihtunut aivan täysin nyt kesän aikana, ja vanhoja olen säästänyt kourallisen, ihan vain jotta voin muistella 10 vuoden päästä että miksi en halua lihota takaisin 
niitä kiloja. 
Tänään lähdin kaupungille selvä missio kourassa: uusi syys takki ja lisäpisteitä talvitakista. Löysin molemmat! Ja huivin! Ja housut! 
Yllä olevassa kuvassa siis mun superihkauusi talvitakki. Tykästyin niin tähän malliin ja väriin! Se ei ole valkoinen vaan vähän tommonen harmaa shamppanja! Me like. 
Ostin myös syystakin. Sitä en saanut aikaseksi kuvata, mutta se on myös pidemmän mallinen. 


Sitten muihin asioihin. Omistaako muut sellasia lapsia, jotka syö aina kaiken teidän lautaselta? Mulla on yksi. Ja toinen kovaa vauhtia menossa samaan suuntaan. Mitään en saa syödä rauhassa, vaikka taktikoin että ruokin eka Mion ja sit vasta itselle. Toinen roikkuu lautasen reunassa ja hokee "Mio ommmeee" kunnes luovun haarukasta taistelun jälkeen. Kaikki oliivit, juustot, tomaatit ja viinirypäleet kadonneet salaatista. Ja ne pastanpalaset. Saan siis lippujen lopuksi syödä jäävuorta ja kinkun, jonka olin laittanut leivän päälle. Leipä meni myös Mion suuhun. Ja Maikin sai maistaa kiitos nopeasti kasvavien käsien. 


Maisteri on nyt viimeisen viikon ajan kovasti treenannut eteenpäin liikkumista. Toistaiseksi Mai vain peruuttaa kuvan osoittamalla tekniikalla. Se saattaa hyvinkin liikkua silmänräpäyksessä parikin metriä (tosin hieman dramatisoitu silmänräpäys)
Koska teillä aloitettu konttaus? 
Muistan että Mio pääsi kunnolla eteenpäin kontaten Kenian matkallamme, ja oli silloin 6-7 kk ikäinen. 

22. syyskuuta 2013

'krapula'-päivä



Herätys klo 8.33. Silloin alkoi baari illan jälkeinen aamu. Aloitettiin sillä että Mio pissasi sänkyyn. Ja vielä kaiken lisäksi mun sänkyyn. Onneksi pelastin tilanteen nopealla toiminnalla.
Thank God tuo ei sanellut päivän kulkua, vaan meillä oli ihana päivä yhdessä. Me oltiin aamupäivä mamman luona, syötiin runsas aamupala as usual, Mio vaati kahvia juotavaksi ja sai tietnekin oman mukin myös. Hirveen paljon ei kuitenkaan uponnut.
Masterchef-Mio sai tehdä vähän ruokaa essu päällä mummun riesana. Hyvää tuli, vaikka Mio riehuihkin tuon suolan kanssa vähän turhan paljon. 

Ulkoiltiin myös kirpeässä syys-ilmassa. Rakasta tätä aurikoista, mutta niin raikkaan viileää ulkoilmaa. Nyt pitäisi vaan löytää itselle syys takki, ja sitten tietty myös talvi takki.


Iltapäivällä mentiin siskon luokse ja ulkoiltiin lisää. Metsakallioon ollaan rakentamassa isoa lasten leikkipuistoa, jossa on ihan sika paljon kaikkea kivaa tekemistä pienille ja isommille lapsille. Vielä tuo puisto ei ole valmis, mutta siellä on jo nyt todella paljon eri juttuja!


 
Tämän päivän ehdoton kohokohta oli kuitenkin se, kun Mai sai vihdoin kakattua  :D
Ollaanhan me tätä jo koko viikonloppu odoteltu ;) pienet on munkin ilot

summa sumarum



Nyt makaan sängyssä mun beiben vieressä turvallisesti. Mai on tunnin verran raivonnut täällä ja välillä melkein nukahtanut - ja taas havahtunut protestoimaan äiti-ihmisen puuttumista. 


Musiikki soi kovalla ja tanssittiin vanhojen biisien tahtiin. Niin nostalgista :) muutamia ihmisiä kaipasin tanssilattialle, mutta Jennin seura oli kuitenkin riittävä. 
Vielä jokupäivä vanha jengi kokoontuu! 


Mulla oli hyvät vaatteet! Rennot ja mukavat. Ei liian hienot, vaan sopivat noihin bileisiin. Kyseessä oli dancehall/reggeton bileet! Ihan parasta! 

Gonatt alla hattifnattar! 

21. syyskuuta 2013

Party Party!


Mio ollut tänään mielenkiintoisella tuulella. Jokaikistä ei sanaa protestoidaan suurin elein, mutta onneksi kiellot kuitenkin menee perille. Esimerkiksi jos Mio haluaa parvekkeelle, ja sanon ei, hän saattaa seistä oven vieressä itkemässä, mutta ei koskekkaan ovenkahvaan. Ainakin jotain olen tehnyt siis oikein.


Kypärä päässä heti aamusta, ja kaikki leikitkin suoritettiin turvavarusteineen. Ulos ei menty, mutta tuo oli sille hyvin tärkeä. 



Mulla oli rahka loppu, ja muutenkin viikonloppuisin otan rennommin ruuan kanssa. Tässä siis minun aamiaiseni! 


Mä olen tänään lähdössä Main kummin kanssa juhlimaan! Jeee! Oon niin innoissani ja samalla paskat housuissa, miten Mai pärjää ilman mua, kesken pahimman eroahdistuksen? No mä olen poissa max 4 tuntia, joten ehkä he pärjäävät äitini kanssa. 
Koska ulkona käyminen mun toimesta tapahtuu aniharvoin, käytiin Main kanssa shoppailemassa, sillä välin kun Mio oli mummun kanssa teatterissa. Ostin maxihameen sekä topin, kuvailen ne myöhemmin teille ;) kauhistelin myyjälle että hameenko se mulle möi- mähän joudun sheivaamaan! Serious Partying kun näin vakavista kaunistautumisia joutuu suoriutumaan
  Omg!


Kaikki oli mennyt hyvin teatterissa mun ja äidin mietteistä huolimatta. Mio oli istunut kuin kynttilä koko näytöksen ajan <3 mahtanut poikaa vähän jännittää? 


Nyt sain pullan nukahtamaan joten lähden säärien karvanpoistohommiin (too much information?) ja hiusten laittoon. 

20. syyskuuta 2013

Päivä kuvina

Mä en eilisen puhetulvan jälkeen jaksa kirjotella, joten saatte nauttia monen monesta kuvasta joita olen tänään nappaillut!


Maisteri täyttää tänään 6kk ja lähdettiin juhlistamaan sitä aamupalalla Sweet Vaasassa. Browie ja Kahvi <3 Tietää ainakin että on hyvä päivä tulossa

Muutama omakuvakin tuli otettua kun musta tuli uuden huulipunan omistaja :)




Käytiin vaippa ostoksilla Main kanssa ja vaunut oli hieman täyteen pakattu. Kaikki äidit jotka ei omista autoa, voi ehkä samaistua tähän näkyyn?




Sain lounaseuraa äidistäni


Ja tein kuulemma: 'den bästa salladen jag någonsing ätit' - sanoi äiti

(Salaatti party mix, katkarapuja, avokaadoa, persikkaa, kurkkua tomaattia sekä fetajuustoa)

Tein itselleni Galaxy -kynnet lasten nukkuessa vuosisadan lyhyimmät päikkärit


 
Käytiin fillaroimassa illalla ja siitä ei olekkaan kuvia. Kylpy kelpasi molemmille. Ihanaa kun he voivat kylpeä jo yhdessä <3 Oli hauskaa


Ja sitten iltapalaa


Mä kiitän kaikkia ihanista kommenteista eiliseen postaukseen. Mä en ole ehtinyt tänään vastailemaan kommentteihin, ja haluan tehdä sen ajatuksella, joten se saa nyt odottaa. Mukavaa viikonloppua kaikille!

19. syyskuuta 2013

KääK!

Hei, kiitos kaikista postaustoiveista! Yllätyin siitä miten moni kommentoi ja oon innoissani uusista ideoista. 
Tietenkin eniten toivottiin parisuhde postausta, minkä ymmärrän hyvin.  Se on ollut anonyymien(?) toiveena jo pitkän aikaa ja mä olen kauniisti kieltäytynyt tästä.
Nyt kuitenkin, koska täällä on monia uusia matkassa, ajattelin raottaa teille vähän syvemmälle tätä soppaa. Enjoy ;)

Mun mieheni on kotoisin Ghanasta. Hän on tullut suomeen jokunen vuosi ennen tapaamistamme ja opiskellut täällä. Me tapasimme Helsingin yössä eräänä hauskana baari iltana. Emme heti edes jutelleet, mutta hän etsi minut käsiinsä seuraavalla viikolla, jonka jälkeen aloitimme tiiviit yhteydenpidot. Ensimmäinen oikea tapaaminen oli keskiyön extempore kävely, jolloin juteltiin jo aivan mielettömän avoimesti toisillemme.
Me päätettiin melkein heti että halutaan olla yhdessä, ja kaikki meni todella nopeasti. Pieni ongelma alkuun oli se että hän matkusti paljon perheensä luokse, mutta käännän yleensä kaikki hyvinpäin ja tästäkin sain väännettyä niinkin positiivisen asian kuin yhteydenpito netin kautta. Silloin vielä mesetettiin (OMG) ja me saatettiin jutella 10 tuntia päivässä! Oli ihanaa tavata joku, jonka kanssa juttu luisti ja meillä vaan klikkasi ihan alun perin todella hyvin. 

Siitä reilu vuoden päästä me mentiinkin naimisiin! Mitään suurta kosintaa ei ollut, mikä ehkä sinäänsä mua nyt näin jälkikäteen ehkä vähän harmittaa. Olisi hienoa että saisin kertoilla jostain suuresta eleestä, mutta R ei ole mikään casanova, ei ole ikinä ollut. 

Häitä suunnitellessa sovittiin että tahdomme yhdessä myös lapsia, tavallaan täydentämään sitä kaikkea mitä meillä oli. Me oltiin tuore pari, mutta silti todella selkeät ajatukset siitä mitä tahdoimme tulevaisuudelta. Mä tahdoin kaksi lasta, R muistaakseni enemmän :) 

Häitä vietettiin 70 vieraan kanssa, ja se oli oikeasti elämäni hauskin päivä. Suuria ohjemanumeroita ei ollut, vaan haluttiin kaikille rento ja hauska päivä. Meillä oli seisova pöytä ja hyvää musiikkia. Ei puheita ja paljon tanssia läpi yön <3 Oli aivan mahtavaa. 
Jos nyt saisin tehdä jotain toisin, ottaisin enemmän kuvia, juuri sellaisia mitä haluan. Panostaisin niihin. Toinen asia minkä muuttaisin jos voisin, olisi se että olisin voinut olla 20kg kevyempi niinkuin nyt. Olisinpa silloin tajunnut kuinka helppoa oikeasti laihdutus on.

Mä olin raskaana heti häiden jälkeen ja me oltiin todella onnessamme siitä että pystyttiin tulla raskaaksi, ja vielä niinkin nopeasti! R oli heti aivan satavarma kun näki raskaustestissä kaksi viivaa, että sieltä tulee poika ja mä mumisin jotain taikauskosta. Se tuntuu aina tietävän nämä jutut! Tuuriako? Who knows...
Sitten syntyikin maailman mahtavin Mio!
Omg miten sydän voi pakahtua. En käsittänyt kuinka onnellinen ihminen voi olla, ja sitä miten mahtavalta äitiys tuntui. 
En osaa sanoin kuvailla, saatika kiittää R:ää siitä kuinka ihana ja kuinka se oli mun tukena Mion syntymän jälkeen. Nyt joku ähisee ruudun siellä puolen että 'Nii kyllä sen miehen kuuluukin olla tukena, ei siitä tarvitse erikseen kiittää', mutta musta on ihanaa antaa toiselle arvostusta siitä. Kuitenkaan tällä ihmisellä ei ole ihan samanlaista lähtökohtaa kuin meillä suomalaisilla, kasvanut poissa omien vanhempiensa luota, ja miehenrooli on ollut jotain ihan muuta kuin mihin me normaalisti ollaan totuttu. Pakko siis nostaa hattua hänelle, ja kertoa teille kuinka ihanaa oli, ettei mun tarvinnut tehdä mitään ensimmäisinä viikkoina, kuinka me vaihdettiin jokainen vaippa yhdessä ja kuinka mulla oli joku, jonka kanssa jakaa ne ilon hetket.
Vaikka yrittäisinkin kertoa, niin en pysty sanoin kuvailemaan kuinka ihanaa meillä oli. 
R oli mun kanssa kotona koko Mion ensimmäisen elinvuoden ja siitä olen todella iloinen vaikka
syy miksi oli tälläinen erikoinen järjestely oli se, että R oli jalkapalloilija ja hän loukkasi jalkansa vakavasti. Sairaslomaa yli vuoden, ja pari leikkausta, eikä jalka edelleenkään tänä päivänä ole käyttökelpoinen :/ 

Sitten tulin uudelleen raskaaksi. Olin todella onnellinen että lapsille tulisi aivan super yyber pieni ikäero. R:kin otti uutisen hyvin, ja me totuttiin ajatukseen että meillä olisi kaksi reippaasti alle 2vuotiasta. Onneksi me saimme lastenhoitajan Miolle, ja pääsimme yhdessä ensimmäiseen ultraan. Mikään, ei mikään valmistanut mua niihin uutisiin mitkä me saatiin. Meidän vauva oli sairas. Jatkotutkimuksissa juostiin monta viikkoa, odotettiin tuloksia ja me saatiin todella huonoja uutisia. Vauvamme kuoli viikolla 17.  
Mä en halua puhua tästä tämän enempää ja toivon että kunnioitatte sitä. 

Mä vietin tästä tapahtuneesta seuraavan kesän oikeestaan 85% Vaasassa.
 Me oltiin Mion kanssa mummollassa ja R painoi töitä kun hullu. 

Syksy tuli ja mua ahdisti. Asiat vain painoi päälle, ja moni asia vaivasi. En viihtynyt enää kaupungissa, missä olin asunut 5 vuotta ilman ongelmia. Tunsin itseni todella yksinäiseksi, sillä ystäväni olivan suurimmaksi osaksi lapsettomia ja elämäni oli vaan täysin erilaista. Aina Vaasassa vieraillessani olo oli hyvä ja onnellinen. Mä viihdyin kotona. 

Syyskuussa 2012 mä päätin että minä ja Mio muutetaan Vaasaan. Tietenkään R ei ollut onnellinen päätöksesta, mutta me keskusteltiin asiasta paljon, ja sovittiin että tämä on nyt parasta meille. Etsin asunnon ja löysin sellaisen heti. Kaikki toteutettiin raivon nopeudella, ikäänkuin tämä kaupunki olisi kadonnut johonkin jos odottaisin hetken, harkitsisin. Mua vaan ahdisti se kaikki niin paljon, ja kaipasin muutosta. 
 Jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut miettiä tätä suurta päätöstä hetken, mutta luulen että lopputulos olisi silti ollut sama. 
Mietin että jos mulla ei olisi lapsia, niin asuisin ehkä edelleen Helsingissä. Suurkaupungin tahti ei kuitenkaan vaan sovi ihmiselle lastenkasvatusympäristöksi, jos on tottunut pieneen paikkaan jossa ihmiset tuntee toisensa. Halusin että Mio kasvaa siellä missä mäkin kasvoin. 

Kun päätös muutosta oli tehty, sain tietää että odotin Maita. Mä olin aivan sekaisin. Kaikki oli aivan todella vinksallaan. Nyt mä olin jo todella raskaana, viikolla 15, muuttamassa pois mieheni luota, mun 1 vuotiaan kanssa. Miten mä pärjäisin? Kaikki ne pelot ja ajatukset...
Kiitän mun äitiäni, mun siskoja ja ystäviä siitä tuesta mitä sain kaiken sen keskellä. Siis mitä peruskallioita he ovatkaan. Niihin pystyi aina luottamaan, ja silloin kun mä epäröin koko sirkusta, niin mulle kerrottiin että kaikki menee hyvin. Ja jos ei mene, niin se ei haittaa.

En tiedä olisinko muuttanut just silloin jos olisin tiennyt raskaudesta ennen päätöksestä muuttaa. Sillä ei tosin ole väliä. Nyt mä olen täällä, onnellinen supermutsi. Mai syntyi 20 maaliskuuta ja kiitän VR:ää siitä että toimittivat mun miehen synnytykseen ajoissa! Alunperin suunnitelmissa oli että siskoni Jenna olisi tullut synnytykseen, mutta tosipaikantullen kaipasin rakasta paikalle ja hän oli alun alkaen halunnut osallistua tyttärensä syntymään. R tuli ajoissa, auttoi mua täällä kotona supistusten parissa ja ajoi meidät sairaalalle kun mä en enää kestänyt. R piti mua kädestä kiinni, ja oli hän myös se peruskallio jota kaipasin. 
Mai syntyi ja mun pelot siitä, että voiko kahta lasta rakastaa samalla tavalla, haihtui ilmaan. Kotiuduin sairaalasta seuraavana päivänä ja R jeesaili mua viikon verran ja lähti sitten takaisin Helsinkiin.

Nyt Mai on 6kk ja mulla on mennyt paremmin kuin olisin uskaltanut toivoa. Kolme viikkoa oli vähän hakemista siinä alussa, mutta sitten mä löysin arjen rytmin jälleen ja meillä luonnistuu arki hienosti.

 ______________________________________________

Nyt olen asunut täällä vuoden. Se on mennyt yllättävän ihanasti. Aloitin terapian, päätin tehdä elämäntapamuutoksen, laihduin 27kg, tulin äidiksi toistamiseen, sain uusia ystäviä, pääsin kouluun ja olen edelleen naimisissa. 

Meidän parisuhde on mielenkiintoinen. Meille on sattunut ja tapahtunut paljon asioita. On ollut rankkaa ja samalla ollaan oltu toistemme tukena kun ollaan toisiamme  tarvittu, joskus enemmän, joskus vähemmän. Me jutellaan päivittäin, ja yritetään pitää kiinni siitä mitä meillä on. Halutaan ehdottomasti olla yhdessä, mutta erikseen - ainakin nyt. Mä en tiedä koska muutamme yhteen, muutammeko ollenkaan. R haluaa meidät sinne, ja me halutaan R tänne. Kaikki on yhtä suurta kysymysmerkkiä, koska näin on kuitenkin hyvä just nyt. Elämä ei ole niin mustavalkoista, että avioparit asuvat aina yhdessä elämänsä loppuun asti ja kaikki menee käsikirjoitusten mukaan. Mä opin itsestäni jatkuvasti lisää, ja voin kertoa että terapiassa avattiin solmuja jos jonkinmoisia. Aina ei voi toista ihmistä syyttää, vaan välillä se peili on paras työkalu kolhujen korjaamiseen.

Mä toivon että sain vastattua hyvin kattavasti nyt monen monen monen ihmisen kysymykseen. 
Olen sanonut että raskainta tässä vuodessa on ollut se, että olen joutunut selittämään elämääni ja tilannettamme ainakin kolme kertaa päivässä. Nyt onneksi tilanne on jo vähän helpottunut, ehkä osittain siksi että itse olen enemmän sujut kaiken kanssa.

Mun mielestä on turhaa ulkopuolisten taivastella meidän tilannettamme, tai kritisoida elämäämme. Mehän olemme tämän valinneet ja me eletään päätöstemme kanssa. Eniten vituttaa ihmiset jotka tietävät paremmin, ja kertoilevat kovaan ääneen sen miten mun pitäisi elämääni elää.
Muutenkin olen oppinut sellaisen jalon taidon kuin että pitää valita oma tie, ja uskaltaa tehdä miten itselle sopii, eikä yrittää niin kovasti olla niinkuin muut olettavat sun toimivan. Me eletään näin, ja me ollaan onnellisia. Sit kun ei enää olla onnellisia, niin sit tehdään jokin muutos.
En mä todellakaan tiedä kaikkea, mutta ei mun tarvitsekkaan. Opin elämästä. 

 

postaustoiveita?



Toistelen nyt itseäni ja totean että kuinka kiva että lisää lukijoita löytänyt blogiin!
Nyt kun mä olen OnFire postaus innokkudessa, kysynkin postaustoiveita. Haluisitteko jotain tiettyjä tarinointeja tai mielipide postauksia? Onko toiveena lisää kuvia? Ruoka postauksia? Muutenkin hauska kuulla yleisön toiveita, kommenttiboxi on siis auki! (As it always is...) 

18. syyskuuta 2013

Plyplaa


Plyypaa, eli lentokone (Flygplan). Mä olen jo pidemmän aikaa halunnut viedä Mion lentokentälle katsomaan lentokoneita ja tänään oli sopiva sauma toteuttaa tämä. Mummu lähti kuskiksi ja odoteltiin innolla lentokoneen laskeutumista. Odotukset hipoivat pilviä, ja jouduimme pettymään (lue: minä petyin) kun lentokone tuli väärästä suunnasta, ja missasimme koko laskeutumisen. Miohan oli ihan onnessaan kun sai nähdä plyyplaa niin läheltä, ja juoksi innoissaan takas autolle - mission acomplished! Ei tarvitse hirveästi nähdä vaivaa tehdäkseen vaikutuksen pieneen ihmiseen.


Muistatteko aamun postauksessa miten hehkutin kuinka ihana lapsi Mio on ja kuinka mut on siunattu kultaisella, harkitsevaisella lapsella. Otan takaisin ainakin puolet näistä ylistyksistä. Me ollaan tapeltu ainakin 19 kertaa illan aikana erinäisistä syistä, ja mä olen täällä raivonnut kun Mio testailee että koska mun pään sisällä sanoo SNÄP!
Jatkossa ei vissiin ääneen saa kehua, kun heti kostautuu rumalla kättäytymisellä. Mio esimerkiksi puri mua ekaa kertaa ja jäähytin sitä varmasti kymmenen minuuttia, osittain jotta mun raivo laantuisi. Kyllä poikaa nolotti.
No nukkumaan mentiin ainakin suhteellisen rauhallisissa merkeissä ja ystävinä jälleen. Huomenna uusiks taas. Can't wait! 


Siivoilin Main vaatekaappia tänään ja löysin tän Mion vanhan pipon laatikon syövereistä. Vedin sen Main päähän ja tuli sellanen flash-back... Heeei, mä olen nähnyt tän joskus aikaisemminkin!? Ryntäsin koneelle ja löysin Miosta kuvan kun sillä on tuo sama pipo. Kaksi marjaa, rakkaat pullat <3 voisiko ne olla yhtään enemmän saman näkösiä?

ps. Mä join hyvin vahvaa kahvia kello 20.00, joten saatatte olla onnekkaita vielä tänä yönä kun innostun postailemaan kolmannen kerran vuorokauden sisään :) 
pps. Ihanaa kun teitä lukijoita on noin paljon! Tervetuloa mukaan!

Meidän aamupäivä + Kuvia


Mio sai fillaroida kerhoon, koska niin reippaasti se kuuntelee kun huutelen ohjeita matkan varrella. Alamäessä Mio taluttaa pyörää oma-aloitteisesti, ja mamma miettii että miten mulle on siunautunut noin fixu poika. Mio on luonteeltaan todella harkitsevainen, joka miettii ennenkuin hyppää rappuselta alas - onko se liian korkea? Mio inhoaa likaisia käsiä ja sotkua. Myös repsottavat matonreunat Mio oikaisee, aivan kuten äitinsäkin. Ja mummunsa. Sukuvika. 


Meillä on tänään vieras. Leo. Leo on oikeasti mun koira, mutta sai uuden kodin äitini luota kun aloin lisääntymään. Jotenkin ei meille sopinut kovista ponnisteluista huoliatta pikkulapsiarki ja koira. Parasta on kuitenkin se, että lapset saa luoda suhteen Leoon heti pienestä pitäen, ja ymmärtää miten eläimiä pitää kohdella kunnioittavasti. Tärkeää. 

 

Vietiin Mio siis kerhoon ja tultiin kotiin tekemään muffinseja. Ajattelin jatkaa tällä supermutsi-modella nyt ja luoda teille lukijoille illuusion. Kai te tiesitte että hyvän äidin mittari on se, kuinka paljon seisotte keittiössä? Jep Jep. Näin on. 
Kyseessä siis porkkanamuffinsit, jotka sopivat hyvin lapsille välipalaksi, sillä sokeria isossa taikinassa on vain 0,5dl. Porkkana auttaa makeuttamisessa. 

4dl jauhia
2dl vehnäleseitä
1,5dl rypsiöljyä
4dl porkkanaraastetta
2tl leivinjauhetta
2dl jugurttia
1rkl kanelia
hiukkanen suolaa

Kaikki vaan sekasin ja muffinivuokiin. 180 astetta n. 20min. Ei hirveen paljon helpommaksi muutu. Mä pakastan nämä, ja Mio saa syödä näitä välipaloina. Suosittelen. 
 

Lounas ois myös jo odottamassa syöjiä. Tänään vuorossa bataatti ja peruna lohkoja sekä hornet kanasiipiä. Olen näitä siipiä syönyt viimeeksi joskus miljoona vuotta sitten. Mielenkiinnolla odotan että onkos ne vielä hyviä. 
Tuossa kuvan Foliossa on Maille bataattilohkoja jossa mausteena Raakuna. Saas nähdä maistuuko sille.