16. elokuuta 2013

Kerhopäivä


Mulla on valitettavan vähän hyviä kuvia tästä merkkipaalupäivästä. En siellä hälinän keskellä viitsinyt ruveta kuvaamaan, lapsia tuossa ryhmässä kun on 15 yhteensä. 

Me mentiin sinne kello yhdeksäksi. Mio meni heti riisuttuaan ulkovaatteet leikkikalujen luokse ja oli hyvin tyytyväinen. Mä täyttelin kaavakkeita ja seurailin Mioa hetken. Kysyin Miolta että sopiiko jos mä lähden ja hän sanoi että 'Joo'. En tiedä kuinka hyvin Mio ymmärtää tuollaisen kysymyksen. Vielä selvennykseksi mä sanoin että voitais halata ja Mio saisi vilkuttaa mulle ja molemmat nämä toimet suoritettiin ilman draamaa. Ajattelin siinä että oho, olipas tämä kivutonta. Lähdin kohti keskustaa ja ehdin olla poissa noin puolitoista tuntia, kun he soittivat kerhosta, että Mio on täysin lohduton. Se oli ihan yhtäkkiä aloittanut itkemisen ja mikään lohduttelu ei ollut auttanut. 

Keskustasta kerholle on noin yksi kilometri, ja mä kävelin sen matkan aika vikkelään. Se tunne, kun tiedät että lapsesi itkee sydämmensä kyllyydestä jossain tuntemattomien keskellä. Sen matkan kun kävelin/juoksin niin rupesin miettimään että oonpas mä tyhmä! Siis miten mä jätin sen tuntemattomille hoitajille. Mio on tavannut Minnan ja Sarin pari-kolme kertaa ennen, mutta tästä on jo muutama kuukausi. Tuo paikkakin on melko uusi ympäristö Miolle, kielestä puhumattakaan. Kyllähän Mio siis osaa suomea suht hyvin, mutta ehdottomasti ruotsi on vahvempi, ja tuo ryhmä on siis suomenkielinen. Ai ahdistus! Miten me vanhemmat mokaammekaan joskus! Siis vasta jälkeenpäin mä tajusin, että eihän toista nyt vaan noin voi jättää. Pakkohan mun täytyy antaa Miolle mahdollisuus luoda jonkunmoinen luottamussuhde edes yhteen ihmiseen, ennenkuin mä 'luovutan' hänet tuonne. Mä tunsin itseni tosi tyhmäksi. 
Me oltiin tuolla sitten yhdessä loppuajan. Mä pysyttelin sivussa, mutta paikalla kuitenkin.

Nyt viikonlopun aikana mä aijon jutella Mion kanssa tästä kerhoilusta ja oikeasti selittää sille tämä asia. Maanantaina me ollaan siellä yhdessä koko päivän ja mä pysyttelen taka-alalla jotta Mio saa tutustua hoitajiin rauhassa ilman pelkoa että mä en ole paikalla.

Mä ymmärrän ihan täysin kuinka ahdistava tuo tilanne on ollut Miolle. Aina ajattelen että se on niin reipas ja 'iso' poika, mutta eihän 2vuotias todellakaan ole iso, eikä Mion todellakaan tarvitse vielä olla mikään reipas. 
 

2 kommenttia:

  1. aaw.. rauhassa ja yhdessä kohti uutta alkua! Kram på dej mio!

    VastaaPoista
  2. Mio lilla älsklingen - int behöver han vara nå reipas ännu.....

    VastaaPoista