1. kesäkuuta 2013

Lauantai


Mulla oli suuria suunnitelmia tälle päivälle. Toisin kävi, tai no... 


Herättiin aamu seitsemältä ja mua ei huvittanut tehdä mitään. Mio oli täynnä tarmoa, ja oli 'hungi' (hungrig= nälkäinen) ensitöikseen. Puuron jälkeen mä lässähdin sohvallle ja ajattelin täyttää aukon sivistyksessä ja katsoa PS.I love you elokuvan. Oli muuten hyvä, ja suru tuli puseroon. Mio tietty lohdutti ja sanoi 'aahaa' (mä en varmaan ole ainut nainen joka on rääkynyt tota leffaa katsoessaan?). Mio leikki Legoilla ja katsoi mun kanssa leffaa, tuli välillä viereen makaamaan ja meillä oli oikein mysigt. 



Kun leffa loppui, oli kello vasta 10 jotain, ja mua ei vieläkään kiinnostanut mikään. Onneksi mun sisko Tanja soitti ja kysyi että josko hän sais ottaa Mion mukaan rannalle. TODELLAKIN! Mä olen todella harvoin näin flegmaattinen, ja silloin kun olen, niin kiva että Mio saa silti seuraa, ja miksei noin muutenkin. Vaihtelu virkistää. 

 


















Heti kun Mio lähti niin mä sain jostain energiaa ja rupesin siivoamaan, pesemään pyykkiä ja laittamaan ruokaa.


Touhuilun jälkeen lähdin kaupunkiin viemään Tanjalle vaippoja, ja hakemaan sormuksia jotka vein putsattavaksi.


Vihki ja kihla sormus on mulle ihan liian isot laihdutusprojektin jälkeen, joten niitä ei nyt tule käytettyä. Talvella käyn pienentämässä ne sopiviksi, nyt ne kuitenkin kiiltää taas aivan kuin uudet. 



Nii unohdin ihan Main. Se hengas siis mukana. Rauhassa, välillä torkkuen. Kaupungissa kun kävin niin pidin sitä baby björnissä ja se viihtyi hyvin.
Kotona ollessa sillä oli niin paljon asiaa, se puhui hyvin paljon sitterissä oleville leluille. Pitkiä 'lauseita'.

2 kommenttia: