13. huhtikuuta 2013

13.04.2013

Heissulivei täältä hiljaisuudesta taas! Mä nukutin molemmat lapset samaan aikaan ja sain nyt itselleni, eli bloggaukselle hieman ylimääräistä aikaa. 

Meillä menee hyvin. Pitäis osata stressata vähemmän ja nauttia enemmän tästä kaikesta. Huomaan miettiväni paljon etukäteen joitakin stressaavia tilanteita ja siitä pitäisi päästä eroon, ja ottaa aikaa - eihän meillä ole mikään kiire. Tämähän on nyt mun työtä tällä hetkellä, ja ei mulle kukaan maksa siitä että teen kaiken kiireessä.  Asioilla ei ole deadlinejä, joten pitäis hengähtää. 

Mai on oikein ihana tyyppi. Enemmän itkevää sorttia kuin veljensä, mutta toisaalta mä luulen että kuka tahansa on itkevää sorttia Mioon verrattuna. Mai on todella seurallinen ja tykkää niin tapittaa mua taikka Mioa, tai ketä nyt sattuu pitämään sitä sylissä. Mailla on tosi vahva niska ja on jäntevä kuin Miokin oli. Nostaa päätään jo todella reippaasti. 



Mai tykkää kovasti imemisestä. Viime yönä oma peukku on maistunut pitkän tovin, se oli niin söpöä. Käsi nyrkissä ja pieni pieni peukku suussa <3 muistin että ultrissa Mailla oli usein peukku suussa, ja nyt ne ovat taas löytäneet toisensa :)

Tuttia me ollaan kans hieman harjoiteltu, mutta vielä se ei ole oikein vakuuttunut että onko tää hyvä asia. Jatketaan yrittämistä. Onko jollakin muulla kokemuksia tutin opettamisesta, kauanko kesti että tutti pysyy suussa ilman että sitä tarvitsee minuutin välein käydä laittamassa takaisin? Missä tilanteissa annatte tutin ja minkä ikäisenä olette vierottaneet?


2 kommenttia:

  1. Voi hyvänen on kun ihana Mai-rakas! <3 En malta oottaa että nähään taas ja saan tavata eka kerran pikku neidin. <3 Voin nähdä sieluni silmin miten Adekin on haltioissaan :)

    VastaaPoista
  2. Hej Katja och stort grattis till ert söta lilla underverk! S gillade inte alls tutten i början men vid ca 2 mån började hon gilla den. Vi använde den främst när hon skulle sova och ibland om hon grät och vi inte riktigt visste vad orsaken var. Vi slutade med tutten under jullovet, S va då ungefär 1 år. Vi bara slutade ge den och hon brydde sig inte alls så det var lätt att sluta! Lycka till med tutt träningen :) kram Mikaela

    VastaaPoista