9. tammikuuta 2013

Mulattilapseni Mio


Mun fb seinälle tagattiin tänään yksi mielenkiintoinen artikkeli joka käsitteli meidän mulattilasten äitien kohtaamaa rasismia. Aihe vaikuttaa olevan aika HOT tällä hetkellä, niin mediassa, vauvaryhmissä kuin netin, ai niin ihanilla keskustelupalstoilla, joten ajattelin että mäkin voisin työntää lusikkani tähän keittoon jakamalla hieman viisautta (höhöm).
Valehtelisin jos väittäisin etten ole ikinä joutunut pitkien tuijotuksien kohteeksi. Helsingissä ei tätä niin usein tapahtunut, ja ei me myöskään täällä Vaasassa olla mikään eksoottinen näkymä katukuvassa. Tujottaa saa ihmiset ihan vapaasti mun puolesta, mutta raja mulla on hermostumiseen/loukkaantumiseen tullut siinä vastaan kun olen joutunut kohtaamaan äälion, joka on kysynyt miksi olen lisääntynyt neekerin kanssa. Yksi tälläinen tapaus oli sillon kun vielä asuttiin Helsingissä, ja olimme ratikassa Mion kanssa. Mio oli tietenkin pieni, ehkä 6kk eli ei hän ymmärtänyt mitä siinä oikein tapahtui. Mä olen tunnetusti aika sanavalmis ihminen, ja osaan heittää takaisin aika kirpeetäkin kommenttia jos mua loukataan, mutta silloin multa ei irronnut mitään. Ei kertakaikkiaan mitään. Istuin muistaakseni hiljaa, ja nolona, en oman valintani takia, vaan nolona tuon miehen puolesta, sillä kaikki ratikassa kuuli hänet. Mun mielestä tuollainen käytös on sanoinkuvaamattoman noloa, ja jotenkin sivisymätöntä. Tämä ole enää tällä vuosituhannella mikään kauhea erikoisuus että lapsi on erivärinen kuin naapurin Jussi, pitäis varmaan kaikkien niiden fossiilien ja muiden älykääpiöiden hyväksyä jo se totuus että Suomi on menossa eteenpäin, ja ennenkaikkea se, että kuka tahansa saa tänäpäivänä rakastua, mennä naimisiin ja tehdä lapsia kenen kanssa ikinä haluaakaan.

No vaikka tuo hetki ei pääsekkään mun top ten moments in life-kokoelmaan, niin pakko sanoa että se on hyvin hyvin harvinaista että me oltais jouduttu rasismin kohteeksi. Tuhat kertaa enemmän Mioa on kehuttu, ihasteltu ja kuultu 'aww'-kommentti, kuin haukuttu. Joo, se ei tee rasismista yhtään sen hyväksyttävämpää, mutta mä en tiedä yhtäkään äitiä joka ei olisi joutunut joskus kritiikin kohteeksi, (oli isä sitten Närpiöstä tai Etiopiasta), joten jos se mistä mua kritisoidaan on mun lapsen ihonväri niin se on varmaan sitten ihan ok. Se on ehkä tärkeää tälle rasistille päästä sanomaan jotain ilkeää, sillä rasistilla on varmasti aina jotain ongelmia itsensä kanssa ja omassa elämässään.

Mä en ikinä osaisi hävetä mun valintaani. Mio on maailman ihanin, kaunein ja paras lapsi kautta aikojen. Mä olen niin ylpeä siitä ja meidän perheestä, ja mikään ratikkapummi ei sitä todellisuutta muuta. 

Se mua kyllä pelottaa, että mitä ihmettä mä sanon Miolle sinä päivänä kun hän tajuaa että joku imbesilli on loukannut häntä vain oman ihonvärinsä vuoksi. Se mua surettaa, sillä en tiedä onko mulla mitään parempaa selitystä hänelle antaa, kuin että jotkut ihmiset ei vaan ole tarpeeksi sivistyneitä ymmärtääkseen sitä, että ihonvärillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä korvien välistä löytyy.

3 kommenttia:

  1. Hyvin kirjotettu! Mua ei vois tollaset kommentit ikinä loukata mutta tosiaan se pelottaa että pientä lasta se saattaa loukata! Toivotaan että me osataan kasvattaa meidän pojista (ja tytöistä) niin itsevarmoja ja itseään kunnioittavia yksilöitä ettei nuo ilkeät kommentit pääse millään tavalla läpi.

    VastaaPoista
  2. Nain se on! Mutta mun mielesta yksikin rasistinen kommentti on liikaa tuli se sitten minkalaisen aalion suusta tahansa!! Tama oli yksi syista miksi muutettiin pois Suomesta ennen kun lapset syntyivat (ei tosin ainut syy).

    VastaaPoista
  3. näiden puheet" suomi suomalaisille" tosistaa kui tyhmii rasistit on jotka huutelee suomalaissyntyisten perään haukkuma sanoja... Suomalainen ei tänä päivänä tarkooita sinisilmäistä blondia!

    VastaaPoista