4. joulukuuta 2012

Serkukset


 Ihanat serkut. Mio on ihan rakastunut 4kk ikäiseen serkkuunsa, joka vielä toistaiseksi on puolustuskyvytön. Me mammat odotetaan innolla sitä että Lenni tuosta vähän kasvaa ja nämä kaksi voivat ruveta toden teolla leikkimään yhdessä ja pelaamaan palloa. Lennon lähti tänään 6 viikoksi Keniaan, joka on hänen isänsä kotimaa. Kivat niille, me ryvetään täällä kateudesta Mion kanssa. Olisin voinut melkein antaa vasemman käteni että mekin oltais päästy afrikkaan, mutta ehkäpä joku toinen kerta. Ollaanhan me jo oltu kaksi vuotta peräkkäin...


Tässä serkut about saman ikäisinä. On niin mielenkiintoista verrata näitä kahta ulkonäöllisesti toisiinsa, ja mä itse ainakin huomaan sen että Mio edustaa ehdottomasti Länsi afrikan piirteitä, kun taas Lennon pitkällä olemuksellaan Itä afrikan puolta. Jos nyt yleistää voi, niin ronskisti voisi sanoa että länsi afrikkalaiset ovat rakenteeltaan hieman leveämpiä, pyöreämpiä ja lyhyempia kun taas Kenialaiset pitkiä, hoikkia ja pitkine raajoineen. 
Ai niin, mutta yleistäähän ei saanut :)

Jotain samaa näissä kahdessa kuitenkin ehdottomasti on, vaikka minä ja siskoni Jenna ei muistuteta toisiaan millään tavalla. Alla kuva meistä siskoksista, ja Lennonin äiti tuo oikealla. Tanja vasemmalla - joka on ilmeisesti mun ja Jennan kombinaatio :)


6 kommenttia:

  1. Samaa näköä on pojissa todellakin. Miten olette Vaasaan kotiutuneet? ps.miksi et poista noita inhottavia anonyymikommentteja asap?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä. Ajattelin että tämä on tällänen kannanotto :) eipä nuo mua hirveästi tuolla enää häiritse, whats said is said :D

      (ehkä mä poistan...)

      Vaasaan ollaan kotiuduttu aivan upeasti. Miestä tosin kova on ikävä jo. HAluisin kainaloon kyllä pikaisesti.

      Poista
  2. Pojat on kyllä jollain tavalla samannäkösiä. Länsi afrikan piirteet on Miossa vahvoilla.

    VastaaPoista
  3. Tässäkin huomaa sen, että kyllä serkulsissa voi samaa näköä olla :) itse olen huomannut omassa pojassa paljon samoja piirteitä veljen lasten kanssa :)

    Ps. Pakko udella vielä Mion nimestä :D mistä teidän Mio sai nimensä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://miopoikanimio.blogspot.fi/2012/06/oisko-nimiehdotuksia.html?m=0

      Tossa mä valotan vähän enemmän ja syvemmin tuota nimivalintaa :-) mutta tykästyin siis tuohon nimeen sen sadun kautta (miopoikanimio)

      Poista