25. joulukuuta 2012

Passion for Nails


 Mä en olekkaan tästä asiasta täällä hirveästi kirjotellut. Mulla on addiktio kynsien laittoon, ja vietänkin aika mukavan määrän aikaa viikottain tämän parissa. Mitään koulutusta, saatika erityistaitoa mulla ei ole, vaan ihan vain kiva näplätä iltaisin jotain + että mulla on aina ollut suht hyvä kuntoinen oma kynsi jota on kiva laittaa.


Kynsilakkoja onkin tässä kerääntynyt vuosien varrella aika paljon, ja varsinkin ulkomaanmatkoilta näitä tulee osteltua enemmän. Kynsitarroja ostaisin mielelläni myös useammin, mutta ne ovat täällä kotosuomessa melko kalliita (15€ levyllinen). 
Uusien kikkojen oppimiseen käytän melko paljon YouTubea sekä lueskelen blogeja.

Kynsipostauksen ajattelin tehdä, sillä sain siskolta kasan lakkoja joululahjaksi <3 ja tästä johtuen piti tehdä hieman inventaariota että ne mahtuisivat kaikki yhteen laukkuun.

Joulu meni kivasti. Reggien ei pitänyt ensiksi tulla, sillä hän on ollut sairaana, mutta ilmeisesti mun marttyyriyys teki tehtävänsä ja se yllätti mut aivan totaalisesti soittamalla ovikelloa sunnuntai iltana. Mä en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Mio nauroi ainakin. 
Ihanaa on taas ollut ja kiva kun se voi viipyä kerrankin vähän pitempään. 

Jouluaatto oltiin mun äitini a.k.a bamsenin luona. Syötiin hyvin, naurettiin paljon ja autettiin Mioa lahjavuoren kanssa. Kaikkia lahjoja se ei vielä ole edes avannut, en viitsinyt poikaa liikaa hämmentää vaan jaellaan lahjoja pikkuhiljaa tässä alkuvuodesta. Mun veli Kiku osti sille traktorin, joka on ollut ylivoimainen ykkönen. Jäi kuulkaas autotallit, autot, kirjat ja palapelit täysin paitsioon.

2 kommenttia:

  1. varför har jag aldrig håksat på att du sku kunna göra lite manikyr åt Bamse också.

    VastaaPoista
  2. Tollasen traktorin Lennon haluaa kans! :)

    VastaaPoista