11. joulukuuta 2012

Ne iho ongelmat


Kuvat ei nyt liity mitenkään mihinkään. Otettu mummolassa, molemmat pojat tietää että vispilät maistuu hyvältä ja toi näky on aika huvittava <3


Tänään Mio oli hoidossa pari tuntia aamusta Jennin luona. Kun mä jätin Mion, niin se vetäs herneen nenäänsä ja heittäytyi lattialle harmituksesta. Kieltämättä mä olin hieman yllättynyt tuosta reaktiosta, mutta Jenni sai Mion rauhotettua alle minuutissa, ja poika keskittyi futis peliin joka oli käynnissä. Ilmeisesti niillä oli ollut ihan hauskaa ja Mio oli ollut kiltisti ilman draamaa. 

Koko päivä ollaan oikeestaan sen jälkeen oltu kotosalla. Harvoin tulee näitä iltoja kun me vain ollaan ja katsotaan telkkua, joten nautin suuresti tästä rauhasta, kunhan näitä ei vain ole liian monta peräkkäin :) Miolla on ollut todella ärhäkkä iho tänään taas ja mä olen parhaani mukaan rasvaillut, kylvettänyt öljyssä, rasvaillu lisää ja rasvannut vielä yhden kerran ennen nukkumaan menoa. Mä meinasin itsekkin ruveta itkemään kun en tiedä mitä tekisin helpottaakseni pojan oloa. Mio vaan itkee ja ei halua istua/maata selällään koska pylly on ihan tulessa. Tulee tosi paha mieli sen puolesta. Ulkomaan matkan jälkeen mä aijon ehdottomasti vaatia ihopolille pääsyä jos valohoito ja kortisoni voide ei auta. Eihän me näin voida elää? 


13 kommenttia:

  1. helpottaisko jos Mio olis ilman vaippaa kotona niin sais se iho hengittää paremmin? voi ärsyyntyä siitäkin... !? (sit vaan rätti esille jos vahinko käy) Mio oli niin reipas poika tänään mun kanssa joten saa tulla toistekin hoitoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Reggie sano samaa, ongelmana vain se että tuo vaippa estää Mioa raapimasta, joten siksi se on hyvä pitää päällä. Lomalla kuitenkin Mio saa päivät olla ilman vaippaa, joten sitten tulee koko talven edestä ilmakylpyjä :)

      Poista
  2. Hei, saatuani muutamassa yössä tämän sinun blogin kahlattua läpi, niin pitääpä tulla kiittämään mielenkiintoisesta ajanvietteestä! Itse olen myös naimisissa ghanalaisen kanssa, ja meidän pieni, kuukauden vanha käärömme on liimannut minut yösyötöillään sohvan nurkkaan - blogisi tuli siis tarpeeseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VOI et tiedäkkään kuinka kiva oli lukea tämä kommentti kassan jonossa odotellessa omaa vuoroaan :) piristi kyllä ehdottomasti mun päivää! Onneksi olkoon teille vauvasta! Jää ihmeessä lukijaksi ja kerro lisää, missä ootte tavannu miehes kanssa jne! Aina niin kiva kuulla muista 'ghanalaisten vaimoista' :D

      Poista
    2. Jään ehdottomasti lukijaksi! Tälleen intensiivisesti yhtä blogia lukiessa tulee melkein olo kuin seurais jotain tv-sarjaa, tai lukis kirjaa. Henkilögalleria ainakin toimii!

      Mie olin itse vuoden 2008-2009 Ghanassa, ja sieltä takaisin palatessa muutin Helsikiin, jossa en tuntenut ketään. Kulttuurishokki oli ensimmäisinä kuukausina aika rankka, kunnes sitten löysin pääkaupunkiseudun ghanalaisen yhteisön, josta tämä minun hellukin sitten parin kuukauden päästä löytyi :) Olin myös pari vuotta aktiivisesti mukana suomi-ghana ystävyysseuran toiminnassa.
      En tunne miestäsi henk.koht, mutta olen tainnut nähdä hänet dj:nä joissain ghanalaisissa juhlissa - jollen nyt aivan erehdy?

      Hauskaa reissua ja tsemiä iho-ongelmien hoitoon!
      (beibi nukahti rinnalle, hipsin nukkuu)

      Poista
    3. Asutteko nyt Helsingissä?

      Joo Reggie soittaa joskus noissa Ghana bileissä, jos vaan mahis on. Mikä sun miehen nimi on? Ehkä tiedän kuka hän on?

      Onko teillä suunnitelmia mennä Ghanaan pian? Me kyllä haluttais kovasti, mutta esteenä nyt raha - niinkuin se yleensä onkin.

      Poista
    4. Eihän tästä nukkumisesta tule näköjään yhtään mitään..no onneksi on päikkärit alla :)

      Asutaan Espoossa joo, oon ite kotoisin Rovaniemeltä, mutta tänne jäin, ja nyt on kolmas vuosi koulua menossa - joka on ainakin ens kevään osittain tauolla. Miehen nimi on Simon, tai taitavat jotkut kutsua nimellä Simbak. Itse olen kuullut Reggien nimen Mosekselta, tunnet varmaan heidät? (vaimo on Sirpa).

      Ei olla oltu kertaakaan Ghanassa yhdessä, mie kävin siellä viimeksi kesällä 2010 ja Simon kesällä 2011. Oli tarkoitus mennä nyt jouluksi, mutta sitten tämä papu ilmoitti tulostaan. Seuraavat mahtipontiset suunnitelmat oli ensi jouluksi - ja sitten just eilen kuultiin että semmoisen intemsiivisen suomen kielen kurssin (jonka S haluaa aloittaa) joulutauko on viikon! Harmittaa, kun ollaan alettu aktiivisesti säästää rahaakin... Ens kesä tulee ehkä taloudellisesti liian pian, eli sitten se menis kesälle 2014! voi huoh!
      haluttais myös mennä ennen 2v. synttäreitä, jonka jälkeen maksetaan jo kolme lentolippua..Ootteko käyneet Ghanassa Mion kaa aiemmin?

      Poista
    5. Joo mäkään en saa nukuttua, tuli vedettyä Mion kanssa 2h päikkärit jotka nyt sitten verottaa.

      En ole kuullut sun miehen nimeä ennen, mutta Moseksen olen kerran tavannut ja Sirpan kanssa tutustuttu näissä Ghana piireissä joskus vuosi sitten :)

      Me ei olla Mion kanssa Ghanassa oltu, osasyynä se että R on suomenkielen kurssilla, joka siis kestää juuri tuon vuoden ja lomat ei juurikaan ole viikkoa pidempiä. Toinen syy on se että ennen tuota kurssin alkua niin R mursi jalkansa, jonka paraneminen on vienyt yli vuoden ja kaksi vaatinut leikkausta. Onni onnettomuudessa tässä asiassa kuitenkin on se, että R oli kotona Mion koko ensimmäisen vuoden, eli me ollaan saatu olla Mion kanssa yhtä paljon, ja se on kyllä mitään työpaikkaa arvokkaampaa - vaikka rahaa ei nyt todellakaan olekkaan ollut paljon.

      Ootko sä tuossa Suga-Sisters ryhmässä FB:ssä?

      Poista
    6. Taitaa olla se samainen suomen kielen kurssi kyseessä, mihin S aikoo/haluaa myös hakea nyt kun valmistuu keväällä. Harmittaa, kun joulu olis ihan paras ajankohta säidenkin suhteen mennä Ghanaan, mutta nyt kaikki menee taas ihan hassusti.

      oon joo siinä suga-sisters ryhmässä, vaikken taida tuntea muita kuin Sirpan. Tunnen kyllä paljon muita Ghana-vaimokkeita :D esim. Emman, kenen blogin kommenttiosastolta taisin hypätä tänne sinun blogiin. yllättävän paljon näitä löytyy, ja monesta eri ikäryhmästä!

      Poista
    7. Joo, tuota Emman blogia olen orjallisesti seurannut. Kiva lukea muista joilla on yhteyksiä Ghanaan!

      Mäkään en muita tunne kuin Sirpan, Matleenan ja Suvin. Tullut todella vähän oltua noissa Ghana ympyröissä... Ja nyt muuton kautta vielä vähemmän.

      Poista
    8. Jos eksyt Helsinkiin, niin järjestetään jotkut Ghana-treffit :)

      Poista
  3. Ihopolille lähete heti kun tuutte takas!

    VastaaPoista