10. marraskuuta 2012

Yksinhuoltaja - arviointi


Nyt mä olen ollut 'yksinhuoltaja' puolitoista kuukautta. Tai no ainakin käytännössä, teoriassa ja todellisuudessahan meitä on kaksi, mutta eri kaupungeissa asuminen, tekee minusta 95% yksinhuoltajan.
Puolessatoista kuukaudessa olen ehtinyt kokeilemaan että miltä tämä tuntuu. Arkea ollaan jo eletty jo jonkin verran ja voin kertoa että hyvin on kyllä mennyt. Äitini tai siskoni on hoitanut Mioa silloin kun sille todella on ollut tarvetta, esim silloin kuin olen käynyt terapiassa (ei, en ole hullu), tai esim. sisäänpääsykoe päivänä. Muuten mä olen kyllä pojan kanssa ollut 24/7. Tarvetta omalle ajalle ei oikeastaan ole, ainakaan vielä. Tunnen että saan tarpeeksi olla itsekseni pari-kolme tuntia iltaisin Mion mentyä nukkumaan klo 20.00 maissa, ja myös päikkäri aika on mulle egen tid. 


Vaikeeksi en tätä kuvailisi. Nautin siitä että saan itse päättää mitä ja miten me asiat teemme. TOKI parisuhteessa on sitten ne asiat jotka kuitenkin vie voiton tälle yksin ololle, mutta pääosin tää on vapauttavaa. Tehdään juuri sitä ruokaa mitä halutaan, pestään pyykkiä silloin kun me niin haluamme, ja siivoamista on ehkä vähän vähemmän? Tai siis siltä ainakin tuntuu, kun neliöitä on sen verran vähemmän. Reggie ei siis ole mikään sottupytty - thank god! Mä en pystyis elämään ihmisen kanssa joka olisi mun vastakohta näissä siivous asioissa.


Oikeastaan kaipaan kumppania eniten iltaisin silloin kun on omaa aikaa. On ehkä hieman yksinäistä, ja haluaisi katsoa ne jotkut tietyt sarjat yhdessä miehen kanssa, nauraa ja jakaa ne hauskat hetket. Myös Mion kanssa olisi tietenkin välillä kiva että olisi joku jonka kanssa sen jutuille voisi nauraa, erityisesti nyt kun pojalle on kehittynyt huumorintaju :) <3 


Kaikenkaikkiaan antaisin tälle yksinhuoltajuudelle arvosanan 8+. Tässä on niin paljon hyviä puolia, eli jos joku nyt miettii että kandeisko olla yksinhuoltaja niin voin lämpimästi suositella :D no ihmisillä toki on hieman eri tapa käsitellä asioita, ja ei ehkä kaikkien mielestä tämä olisi herkkua - varsinkaan jos tykkää paljon tehdä niitä omia juttuja. Mulla niitä ei vain hirveästi ole, siis sellaista että haluan yksin mennä. Mun omat jutut tapahtuu Mion kanssa, ja se ei haittaa. Kiva tehdä niitä samoja juttuja kuin ennen lapsen saamista, mutta ilman kiirettä. Aikaa osaa käsitellä ihan eri tavalla kun on lapsi. 

1 kommentti:

  1. Hei, me asuimme miehen kanssa eri maissa neljä vuotta ennen kolmannen lapsen syntymää ja nähtiin noin kerran parissa kuukaudessa, joten tiedän tunteen! Kun mies oli kotona niin ei osannut enää elää tavallista arkea ja kun mies taas lähti niin ikäänkuin elämä palasi takaisin normaaliksi. Nyt ollaan asuttu taas yhdessä melkein kolme vuotta ja alussa oli kyllä hieman vaikeaa taas tottua yhteiselämään mutta nyt sujuu ihan hyvin. Lapsille on todella tärkeää, että daddy on kotona ja kesti hetken, että neljän "etä-isä"vuoden jälkeen lapset eivät koko ajan kyselleet, että koska hän taas lähtee. Itse kyllä pärjäsin ihan hyvin, mutta en suosittele lasten kannalta, varsinkaan sitten kun lapset on vähän isompia.

    VastaaPoista