5. elokuuta 2012

Viikonloppu

Ei mun toive sitten toteutunut miehen vierailun suhteen, mutta hauska viikonloppu meillä silti oli! Eilen lauantaina meidän vanhalla kaveriporukalla järjestettiin baby showerit yhdelle Satulle ja yllätysjuhlat olivat onnistuneet. Showereiden jälkeen me oltiin sovittu pienemmällä porukalla lähteä ulos viihteelle. Meillä oli tosi hauskaa, mutta mä lähdin, tunnetusti, jo aikasemmin kotiin. Join hieman, ja tänään tuntuu pahalta. Ei taas tarvii juoda hetkeen siis. 

Hieman väsyneestä olosta huolimatta me päätettiin äitin ja Mion kanssa lähteä ylistaroon, katsomaan eläinvanhuksia. Tila jossa vierailimme on vanhan taiteilijapariskunnan ylläpitämä ja ideana on siis antaa koti vanhoille eläimille. Tila ei ollut mikään suuri, mutta kiva paikka varsinkin lapsille. Tästä pääsee Wanhan Markin nettisivuille, jos joku kiinnostui. Pihamaksu oli aikuiselta vain 4€ ja lapselta 2€. Mio tykkäsi kovasti alkujännityksen väistyttyä. 










Huomenna sisäänpääsykokeet. Hieman taitaa jännittää.

1 kommentti:

  1. Mekin käytiin tuolla Wanhalla markilla viime viikolla, ei oltu ennen käyty ja tykättiin kyllä kovasti, juuri sopiva paikka pienelle lapselle :)

    Tsemppiä pääsykokeisiin!

    VastaaPoista