28. toukokuuta 2012

Lahja Afrikasta ja kävely postilaatikolle

 Mio käveli itse ensimmäistä kertaa postilaatikolle. Oli niin outoa kun se on jo ihan valmis ihminen. Pieni vastoinkäyminen kävi kun se kaatui nenälleen, mutta pienen rohkaisun jälkeen se käveli taas hienosti. Ihan uskomatonta miten nopeasti tuo on oppinut tämän taidon, ei pysy perässä! 
Jotkut aikuiset tuntuu olevan enemmän pahoillaan mun puolesta kuin iloinen! Kuulemma nyt tulee vaikeuksia ja kaikkea kun saa vaan juosta perässä, mutta mä nyt olen taas ehkä hieman yltiöpositiivinen ja näen tässäkin asiassa vain positiivisia piirteitä. Mun mielestä on ihanaa että mun rakas lapseni oppi kävelemään <3 kulta
Harmi että Daddy on jäänyt paitsi tästä ihanasta ajasta, mutta torstaina kun palaamme takaisin kotikulmille, saa hänkin ihailla uutta opittua taitoa.



 Mio oli kaupassakin kuin kuka tahansa tavallinen ihminen! Sulaitui joukkoon :)


Tänään mä olen opettanut Eunicille ja Lealle miten leivotaan kakku. Ihan alkeista aloitettiin ja kerroin miten mitataan jauhot ja miten leivinjauhe käyttäytyy. Kakusta tuli hyvä ja toivon mukaan huomenna leivotaan jotain muuta. Rakastan leipomista, joten sen opettaminenkin on hauskaa.
Kakku jonka teimme tänään oli vaatimaton kardemumma kakku, joten kuvaa tänne ei nyt tule. Sensijaan laitan kuvan lahjasta, jonka Eunice toi Keniasta. Lompakko, Kenialaista käsityötä.

2 kommenttia:

  1. siistii Mio !Meijän o pakko nähä tää sen uus taito ennku palaatte stadiin ! ! huomenna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. huomenna mulla lounas suvin kanssa klo 13.00. sen jälkeen oon vapaa ainakin toistaseks... mutta mulla ei oo enää pyörää, eli liikkuminen vähän hankalaa...

      Poista