23. helmikuuta 2012

Suolainen hinta suolattomista popcorneista.

 (kuva niille jotka kyselivät Mion hius tilannetta, se kasvaa ja kihartuu)
 

 

Käytiin Marian kanssa tänään syömässä Sushia, käytin kahvilla Lasipalatsilla ja sitten leffaan kattomaan perus tyttöjen leffa, New Years Eve. 


Ruoka oli ihan mainiointa. Juostiin kahville lasipalatsille, namm.


 Kiiruhdettiin leffaan ja päätin ostaa pienet popcornit (siitä huolimatta että olin jo siis liian täynnä) ja voi että sitä v-tuksen määrää taas kerran. Sori et tää menee ihan avautumiseks, mut ihan pakko. Mua on niin helppo ärsyttää pienillä asioilla. Eli ongelma oli tällä kertaa seuraavanlainen: Ennen vanhaan kun osti poppareita, sai popparit maustaa neljällä eri mausteella, oman makunsa mukaan. Nyt tuolla oli enään yhtä makua, joka oli BARBEQUE. Eli kaikista huonoin (maku asia), ja uskon että puhun monien ihmisten puolesta kun sanon että barbeque oli vaihtoehdoista huonoin. Eli en maustanut poppareita millään. Niissä ei myöskään ollut yhtään suolaa. Ei siis yhtään. Y-h-t-ä-ä-n. Miksi ihmeessä ne ei voi laittaa suolaa mausteeksi?? Eikö popparit ole alunperin tarkoitus syödä suolaisena, edes vähän? 
Joku saattaa nyt ajatella että 'äläs nyt hikeenny', mut kato kyl mä hikeennyn. Mua ärsyttää että mä maksan pienestä popparista + juomasta 4,95€, ja tuun pelkästään vihaseks ja mietin et miks en kantanu mun Jozo purkkia mukaan leffateatteriin. Ooih näitä elämän vääryyksiä.

Kaiken hyvän kruunasi se että näytöksen jälkeen ei saanut käyttää vessaa. Jippijee. Siinä ollaan istuttu melkeen 3h juotu ja juotu (myös ennen näytöstä ja vessaan pitäis päästä). Mutta ei. Eihän me tietekään päästä vessaan. Elokuvateatteri on suljettu (ja siinä seisoi 2 miestä sanomassa siis että sinne ei pääse sisään enää). Ja me ei oltu Marian kanssa ainoat jotka ois halunnu vessaan. Mihinkään ravintolaankaan ei päästetä, koska me ei olla maksavia asiakkaita. Ja se missä mä olen maksava asiakas, niin siellä en saa käydä vessassa. 
Siis herranjestas mua niin ärsyttää elämän pienet epäkohdat. 
Ja jos mä saisin päättää niin asiat tehtäis toisin. Paremmin, uskaltaisin sanoa

Mut muuten oli siis ihan hauska ilta. Pojilla oli menny mukavasti, ne oli käyny kävelyllä
 ja Mio on nukkunu hieman enemmän kun eilen. 

-------------------------------------------------------------------------------------


Onneksi illan pelastaja oli Mio ja odotti mua kotona tälläinen ihana rakas hymy huulilla. Maailman parasta. Ihana Mioni. Ihan ihan ehdottoman paras kaikista ihmisistä maan päällä.


(psst. onko mulla anger management ongelma kun hikeennyn suht pienistä jutuista vai onko tää ihan normaalia?)

4 kommenttia:

  1. V-mäistä on se että koko ajan kaikki kallistuu mutta samalla PASKISTUU!!! siis luulis nyt et jos maksaa samasta enemmän ku viime viikolla niin sais nyt edes rahoille vastinetta mutta EI! Ardnoldsissa käyn hyvinhyvin harvoin mutta viimesen 2 kuukauden aikana oon käyny ehkä 3 kertaa (am in love with bagel). enkä voi siis ymmärtää miks niis donitseis on niin vähän sitä kuorrutetta! ennen kuorrute oli puoliväliin asti eli soppelisti mutta nyt sitä rasvapalloa on vaan vilautettu sille kuorrutteelle eli sitä tuskin siinä edes on. Sanoin tästä omistajalle ja se sanoi että se on ketjun määräys, ei sen oma toive. sanoin et en osta koska kuorrutetta on liian vähän, no se laittoi mulle sitte lisää kuorrutetta mutta voin silti kertoo että en enää mee sinne koska tuun vaan vihaseks (ehkä tää asia loppujen lopuks kääntyikin positiiviseks koska mun pylly sitte leviää sentin vähemmän:))

    VastaaPoista
  2. Jag håller helt med er - palvelut huononee kaiken aikaa ja hinnat nousee. Vi borde nog protestera mera o rösta med fötterna. Bra Jenna att du sa till på Arnold´s vad du tycker. Mio är nog världens sötaste (Jennalle paineita!!!), supergulligt foto av hans rygg, o håret har vuxit jättemycket.

    VastaaPoista
  3. oikeessa olette naiset, samaa mieltä ollaan ! maksetaan tyhjästä! siis onks oi mon takaraivo tuos kuvas? siinähän n ihan kunnolla hiuksia!! ihanaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sillä on kunnon taka tukka, mutta edessä ei niinkään paljon. Toivotaan että se muuttuu tässä vuosien varrella :D

      Poista