7. helmikuuta 2012

Duo Projekti


Mulla on ollut tänään lapsivapaata melkein koko päivä. Olin aamulla ensin koulutuksessa ja aloitankin vetämään yhtä mamma ryhmää täällä Pasilassa. Osallistujia tulee olemaan n 5-10. Ryhmä tapaa siis kerran viikossa 7 viikon ajan, ja pari tuntia kerrallaan. Ryhmä on englannin kielinen ja ryhmän vauvojen ikäraja on max 1v.
Oli mielenkiintoinen aamupäivä, sain hyviä ideoita ja me ruvetaan yhden toisen naisen kanssa siis markkinoimaan tätä ryhmää nyt ja yritetään saada ilmottautuneita, niin että ryhmä saadaan todella toteutumaan. Jos ei ole tarpeeksi osallistujia niin sitten tehdään tämä joskus myöhemmin keväällä. Eli siis ihan perus mammaryhmä, jossa keskitytään kaksikulttuurisuuteen, ja tietenkin pääosassa ovat lapset ja kasvatus. 

Syy miksi itse lähdin tähän projektiin on se että kaipaan 'kohtalontovereita' ja olen kiinnostunut luomaan uraa jossain vaiheessa juuri tällä allalla. On mielenkiintoista jutella muiden äitien kanssa parisuhteesta, lasten kasvatuksesta, arjesta ja kaikesta mahdollisesta, joka joskus eroaa välillä paljonkin tavallisesta suomalaisesta pariskunnasta joilla on lapsia. Täältä linkki sivulle, jossa lisätietoa kiinnostuneille. Laitan vaikka infoa tänne blogiin sitten kun tarkka ajankohta ja paikka selviävät.  Ilmottautumiset siis suoraan Familia Clubin Duo Projektiin.


Koulutuksen jälkeen tapasin Sallan ja käytiin lounaalla Shanghai Wokissa, Kampissa. Kävin myös ostamassa sen Dymon josta kerroin. 
Pojat oli pärjänny mainiosti, ja ne oli käyny raitsikka ajelulla kaupungin ympäri.
Eilen illalla löysin huutonetistä vanhan kampauspöydän 60- luvulta, hintaa tällä kaunokaisella oli kokonaiset 10€. Vielä en ole tuota ostanut, mutta harkitsen vakavasti. Sitä pitäisi hioa, maalata ja ostaa peili(t). Muuten tuo on mielestäni juuri sellainen mitä etsin. Onko mielipiteitä? 


 _________________________________________________________

Tänään se saapui. Nimittäin ei niin kauan odotettu iHerb paketti. Toimituksessa meni tasan viikko, joka on nopeampi kuin mitä luvattiin. Uulalaa, kokeilin tota Mango Butter rasvaa, ja se on ihan taivaallista. Mä en ole mikään rasvojen orjallinen käyttäjä, mutta tuo on oikeesti koostumukseltaan täydellistä mun käsille ja nilkoille jotka on ihan rutikuivat näistä pakkasista jotka Suomessa meitä nyt piinaa. Kerron myöhemmin lisää näistä tuotteista sitä mukaan mitä saan niitä kokeiltua. Jos joku nyt vielä kiinnostui tuosta iHerbistä, niinkuin esimerkiksi Salla teki, niin tässä vielä linkki ja se KOODI PES905 jolla saa 5 dollarin alennuksen.. 
 
Airmail International
34€
Must have!
Siveltimet jotka tilasin...
... meikkipussi kuului mukaan pakettiin.
Niin ja nuo tuotteet löysi jo paikkansa kylpyhuoneesta
Eilen oli tauko kirjoittamiseen. Melkein tuli vieroitusoireita. Nämä iltaiset kirjoitushetket on saanut erikoisen merkityksen mun arkeen, ja tää on vähän kuin terapiaa. Mommy-time. Sallan kanssa käytiin keskustelua tästä ja totesin että en olisi arvannut että bloggaamisesta tulisi näin iso juttu mulle. Todellinen uusi harrastus. Ja jos ei muut lue, niin ainakin Bamsen lukee :) 

5 kommenttia:

  1. bloggaaminen on niin kivaa ja se koukuttaa! Tuo meikkipöytä on just sama ku nepen ja nalan oma(joka on keltanen) mul on se peili osa vaan varastossa vielä. Suci kirpparilla oli yks tuon tyyppinen meikkipöytä tänään , mennääks ens vkolla kattoon!?

    VastaaPoista
  2. Ai luuletko että se on nii pieni ku Nepen oma? Etin kyl vähän isomman kokosta itelleni... Mennään ihmeessä. Esim perjantai aamuna? Tai sit sunnuntai aamuna? Mä luulen että lähen takas Helsinkiin jo Sunnuntaina...

    VastaaPoista
  3. Stämmer att bloggandet är beroendeframkallande. VARJE morgon börjar med att jag kollar din o Jennas blogg, sååå kiva. Vad har du tänkt att du skulle behöva sminkbordet till? Dina smink (du har ju beställt ännu mera nu) ryms ju inte på nåt vis in i dedär lådorna. För övrigt så ser bordet ju gulligt ut.
    Grattis gullungen Mio, 8 månader idag, hipp hipp hurraaaaa

    VastaaPoista
  4. Tuo kampauspöytä näyttää hienolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo! Mäkin ajattelin että se vois olla tosi siisti jos vähän kunnostais! Nyt tuli kuitenkin omistajalta viestiä että siitä on yksi jalka hajalla ja se on vain 60cm korkea, joten en usko että ostan tuota. Kampauspöydän metsästys siis jatkuu...

      Poista