12. lokakuuta 2011

...

Ikuisuus siitä kun oon viimeeks kirjottanu, ja nytkin kirjoitan osaksi sen takia että Jenni painostaa mua! Oon vaasassa, eli en oo oman koneen äärellä, en saa kuvia koneelle normaalin menetelmin joten kaikki on vähän hankalaa.
Me tultiin Mion ja Reggien kanssa Vaasaan perjantaina sillä lauantaina oli mummum hautajaiset. Oli oikein kaunis tilaisuus ja luulen että mummu olisi arvostanut juuri tälläisiä hautajaisia. Mio oli kiltisti koko hautajaisten ajan ja käyttäytyi kuin mikäkin aikuinen!
Meidän oli tarkoitus kaikkien lähteä takaisin Helsinkiin, mutta me päätettiin jäädä Mion kanssa tänne kun ei ole oikein muutakaan tekemistä Helsingissä. Reggie lähti sunnuntaina junalla. Leo on kans täällä Vaasassa, mutta asustelee Bamsenin luona. Me ollaan Petterin ja Jennan luona, punkataan vierashuoneessa.
Me tavattiin hautajaisissa taas pitkästä aikaa serkkuja ja juttelin pitkään Eevan kanssa, serkku jolla on 4 lasta ja kaikki alle 6 vuotiaita. Mä sain häneltä niin hyviä neuvoja, varsinkin nukkumisen suhteen! Se on toiminut joka kerta :) elikkä: Kun huomaan että Mio on väsynyt niin laitan hänet makaamaan mahalleen. Kädet ja jalat taakse ja eteen. Otan aika "kovaa" kiinni Mion päästä ja painan sen alas niin että se katsoo jompaan kumpaan suuntaan. Toisella kädellä taputan peppua rytmikkäästi ja aika kovaa kunnes Mio rentoutuu. Eevan ohjeitten mukaan pitäisi lopettaa heti kun sen keho on rentoutunut, mutta mun mielestä oli helpompaa jatkaa kunnes se on nukahtanu kokonaan, ja tähän on siis kulunut joka kerta alle 4min. Aluksi Mio tietenkin protestoi, ja silloin pitää vaan pitää kovempaa kiinni ja taputtaa kovempaa, mutta heti kun hän hellittää niin minäkin hellitän. Tää on aivan mahtava menetelmä!! Ratkaisu ongelmiin :) Works every time!
Mä olen hukannut mun Visa elektronin! Niin avuton olo, voin kertoa! Oon ettiny sitä joka paikasta mutta en vaan löydä sitä, raivostuttavaa. No sain sen onneksi tänään suljettua väliaikasesti...
Eilen oltiin Jennin luona aamusta iltaan. Jennin polvi leikattiin joten se on täysin avuton. Me pidettiin sitten hieman seuraa sille ja tytöille kun ne tuli päiväkodista.
Tänään kävästiin mökillä Mion, Leon, Äitin ja Isin kanssa. Oli niin hyvä sää, aika lämmin ja aurinkoinen päivä. Leo oli niin onnessaan kun sai juoksennella vapaana ja vaikka me kiellettiin sitä niin pitihän sen hypätä veteen.


Mion Passikuva


Jenna ja Peter





Käytiin sunnuntai kirkossa


Mio nukahti kesken saarnan




Banana tasting part 2

:)

African ass

And lips



<3

<3






Sukat käsissä

3 kommenttia:

  1. jee! vihdoin kirjotit! hyvæ et jenni painosti:) ihana katella kuvii kun oon nain kaukana! toi kanga kuva on niin paras!!! mio on niin onnellinen kun saa olla sun selassa:)

    VastaaPoista
  2. Kiva - äntligen lite blogg
    Igen av samma åsikt som Jenna, bästa foto då Mio är på ryggen. Foto nr 2 av mej på Solö kan du delete o texten Granpa kan du ändra... fotot vara bra:)
    Bilden med Mios rumpa - bara naglarna avslöjar att det är du - jag var säker på att det var Tanja som höll i Mio

    VastaaPoista
  3. jee ihanan paljon ja hienoja kuvia! tykkään teijän sisarusuvasta! Granpa hahah-
    Nyt otan ja kopsaan tuon nepen maito kuvan, mamas s proud.
    Kanga locks !

    VastaaPoista